Konstan Möljä 17.10.2019

Ilmastonmuutos lienee yksi syy siihenkin, että syysilmojen viipyileminen saa ihmiset aavistelemaan, että talvi saattaa tulla edellistä tomerampana vastaan ja on syytä pitää kiinni siedettävistä säistä niin kauan kuin niitä piisaa. Lokakuun rokalle se merkitsi, että osanotto jäi kolmen lähi- ja kaupunkiliikenteen piiriin asuttuneen kurssiveljen varaan. Antero Karvinen, Martti Keskitalo ja Esko Nieminen saivat silti irrotetuksi itsestään täysiaikaisen ja sisällökkään keskustelun etukäteen annetusta aiheesta toimeenpanokyky.

Martti Keskitalo avasi aiheen oman joukko-osastokautensa ajasta, jolloin hän oli ollut Pohjan Prikaatin komentaja. Päällimmäiseksi nousivat tapaukset, kun ylemmältä taholta oli tullut tieto tarkastuksesta tai harjoituksesta, huomattavasta vierailusta tai yllättävästä tapahtumasta. Toimeen tarttumisen yleisin syy oli siis käsky tai tieto, joka tönäisi liikkeelle muualta lähteneenä.

Tämä ei tietysti tarkoittanut sitä, että johto olisi ollut koko ajan kytiksellä, päästäkseen toimintaan vasta käskyn tai tiedon tultua. Oikeastaan edellisessä möljäraportissa lanseerattu savolaissanonta ”rojekti on alottamista vaelle valamis” paljastaa salaviisautensa juuri silloin kun joukko-osasto saa tehtävän esimerkiksi sotilasläänin komentajalta. Selviytyminen on sitä helpompaa mitä pidemmälle se on jo etukäteen mietitty ennen kuin käsky sysää toimeenpanon liikkeelle. Tämä hetki yhdistää samalla ennen käskyä uinuneen järjen juoksemaan johdonmukaiseen lopputulokseen, torpaten tarpeettomat rönsyt toteuttamisen tieltä.

Keskustelua on syytä jatkaa esimerkiksi siitä syystä, että toimeenpanoon läheisesti liittyvä aloitekyky jäi vielä kesken käsittelyn. Marraskuun kohtaaminen lienee sopiva aiheen jatkolle. Seuraava rokka syödään Konstan Möljässä marraskuun 14.11. klo 16.00 alkaen. Koska yhteinen joulupäivällinen kokoaa meidät siitä vajaata kuukautta myöhemmin, keskustelemme marraskuussa ohjelmasta. Toiveita ja ehdotuksia otetaan vastaan.

Joululounas Suomalaisen Klubin Pohjola-kabinetissa alkaa 10.12. klo 12.00. Ilmoittuminen kadettivääpelille tai minulle marraskuun loppuun mennessä. Tähän mennessä lounaalle ovat ilmoittautuneet Keskitalot, Voutilaiset, Björkellit, Antero Karvinen, Niemiset, Starkit, Helena Kaarnola, Eine Puranen, Kalevi Usva ja Marjatta Ruuti sekä Barbara Rutanen eli yhteensä 16 henkeä.

Tervetuloa sitä ennen marraskuussa Konstan Möljään.

Nenä