Upseerikoulutuksen historia Suomessa käsittää upseerien koulutuksen itsenäistä Suomen valtiota vastanneella alueella niin Ruotsin ja Venäjän kuin Suomen itsenäisyydenkin aikoina.
Suomen ensimmäinen maavoimien upseerikoulu oli Yrjö Maunu Sprengtportenin perustama Haapaniemen sotakoulu, joka toimi Kuopiossa 1780 ja Rantasalmella vuosina 1781–1819.
Suomen kadettikoulu toimi Haminassa ja koulutti upseereita Venäjän keisarikunnan tarpeisiin. Se lakkautettiin 1903 erinäisten sortokauden aikana annettujen käskyjen seurauksena.
Itsenäistymisen jälkeen Suomen upseerikoulutus jakautui aina vuoteen 1992 asti kolmeen kouluun: peruskoulutuksen antaneeseen Kadettikouluun (perustettu 1919), yleisesikuntaupseerin koulutuksen antaneeseen Sotakorkeakouluun (perustettu 1924) ja esiupseeri- sekä jatkokoulutusta antaneeseen Taistelukouluun (perustettu 1927). Kaikki nämä koulut yhdistettiin vuoden 1993 alusta Maanpuolustuskorkeakouluksi, yhdeksi suureksi korkeakoulutason upseerikoulutusta antavaksi oppilaitokseksi.
Haapaniemen Kadettikoulu (1779-1819)
Eversti Yrjö Maunu Sprengtporten oli tehnyt 20.3.1779 aloitteen Ruotsin kuninkaalle sotakoulun perustamiseksi, jotta saataisiin joukkojen upseeritarve tyydytetyksi. Näin ollen Haapaniemen sotakoulu aloitti toimintansa 1.8.1780 Kuopiossa. Koulu siirrettiin 1.5.1781 Haapaniemen tilalle Rantasalmen pitäjään.
Vuonna 1791 koulun nimeksi muutettiin Haapaniemen Kadettikoulu, ja tällä nimellä se toimi aina vuoteen 1808 asti, jolloin koulun toiminta päättyi Suomen sodan syttymiseen.
Koulun nimeksi muutettiin vuonna 1812 Haapaniemen Kenttämittauskoulu, jolloin koulu palasi toimintaan sodan jälkeen. Se toimi edelleen samoissa Kadettikoulun tiloissa kouluttaen aluksi kartoittajia ja 3.4.1816 lähtien jälleen upseereita.
Koulun tilat paloivat 27.9.1818, ja tämä oli yksi syy koulun lopulliseen lakkauttamiseen 27. toukokuuta 1819. Suomen sotaan osallistui 210 valmistuneesta kadetista 130, joista 8 kaatui ja 34 haavoittui. Sodan jälkeen Ruotsissa palveli noin 50, Suomessa 34 ja Venäjällä 10 haapaniemeläistä. Tunnetuin haapaniemeläinen lienee Suomen ensimmäinen sotilaspedagogi, everstiluutnantti Samuel Möller, joka palveli Haapaniemen Kadettikoulussa vuosina 1779–1800. Koulun johtajana hän toimi 1782–1800 ja uudestaan opettajana 1812-1814. Möller sai koko Ruotsin valtakunnan kattaneen maineen taitavana pedagogina ja esimerkillisenä kadettien kasvattajana.
Suomen Kadettikoulu (1821–1903)
Haapaniemen Kenttämittauskoulun oppilaat ja opettajat siirrettiin Haminaan 5.3.1821, jossa perustettiin Suomen Kadettikoulu (Haminan kadettikoulu).
Suomen Kadettikoulu koulutti upseereita Venäjän keisarikunnan palvelukseen, joten opetus tapahtui venäjäksi, mutta myöhemmin osittain myös ruotsiksi. Suomen Kadettikoulu oli tunnettu kovasta kuristaan ja spartalaisista olosuhteistaan. Esimerkiksi Suomen Kadettikoulussa opiskellut nuori Carl Gustaf Emil_Mannerheim erotettiin koulusta, kun hän ei voinut sietää Carl Enckellin johtaman Suomen Kadettikoulun hänen mielestään järjetöntä, turhaa ja hyödytöntä epäinhimillistä kuria.
Opintonsa aloittaneista 1611 kadetista 960 sai lopputodistuksen. Näistä valmistuneista 181 saavutti myöhemmin kenraalin arvon ja 153 everstin arvon. Siviilialoilla Suomen Kadettikoulun kasvatteja toimi ministerivaltiosihteereinä, kenraalikuvernöörin apulaisina, senaattoreina ja kuvernööreinä. Muutamat menestyivät myös tieteen ja taiteen aloilla.
Kadettikouluun tultiin yleensä 9–10-vuotiaina. Vuosittain sisään otettiin 40 suomalaissivistyneistön lasta. Sortokausina alkanut Suomen oman armeijan alasajo näkyi myös Suomen Kadettikoulun toiminnan vaikeutumisessa.
Erinäiset koulut toimintaa haitanneet määräykset olivat pudottaneet opiskelemaan pyrkijöiden määrän vuonna 1903, jolloin Kadettikoulun johtaja kenraalimajuri Oscar Enckell ehdotti koulun lakkauttamista ja anoi eroa armeijasta. Kumpaakin näistä pyynnöistä suostuttiin, ja viimeinen päiväkäsky allekirjoitettiin 19.1.1905.
Entiset kadetit perustivat 1908 Suomen Kadettiklubin, joka myöhemmin siirsi Suomen Kadettikoulun henkisen perinnön tulevalle Kadettikoululle.
Haminan kadeteista osa jatkoi uraansa Suomen armeijassa. Näistä kadeteista yksi saavutti Suomen Marsalkan arvon, 28 kenraalin ja 36 everstin. Tunnetuimmat lienevät juuri Suomen Marsalkka Mannerheim, joka tosin erottamisensa jälkeen luki ylioppilaaksi ja siirtyi opiskelemaan Pietarin sotilasakatemian, josta valmistui, tykistökenraali Vilho Nenonen, kenraaliluutnantti Hannes Ignatius.
Itsenäisen Suomen päällystökoulutuksen varhaisvaiheet (1917–1920)
Sortokausien lakkautettua Suomen armeijan sotilas- ja päällystökoulutusta ei voinut saada kuin Venäjän armeijassa tai sitten muissa Euroopan maissa. Koska Venäjä oli poissuljettu vaihtoehto, suomalaisten katseet kääntyivät kohti Saksaa, jolloin syntyi jääkäriliike. Näin ollen 1895 suomalaista sai Saksassa sotilas- ja/tai upseerikoulutuksen.
Syksyllä Suomeen saapui 60 jääkäriä, jotka alkoivat organisoida Suomen armeijan pohjaa kouluttaen suojeluskuntia. Jääkäreitä ei kuitenkaan riittänyt jokaisen suojeluskunnan päällystöksi, joten tuli tarve nopeasti järjestää päällystö- ja joukkueenjohtajakoulutusta tavallisille suojeluskuntalaisille. Joukkueen- ja ryhmänjohtajien tarve kasvoi erityisesti vuosisadan alussa lakkautetun asevelvollisuuden astuessa voimaan alkuvuodesta 1918.
Ensimmäinen itsenäisen Suomen päällystö- ja upseerikoulutus järjestettiin Vimpelin Koulussa, joka kesti 28.12.1917–13.1.1918. Vimpelin sotakoulun opettajina toimi 10 jääkäriä.
Kokemusten perusteella päätettiin 12.1.1918 järjestää vielä suurempi sotilaskoulutuskurssi, jossa annettaisiin 700 suojeluskuntalaisille alipäällystö- ja ryhmänjohtajakoulutusta. Ensimmäiset oppilaat saapuivat 26.1. vain pari päivää ennen sodan alkua. Helmi-maaliskuussa Vöyrin Koulun oppilasmäärä kasvoi sitä mukaa, kun rintamalta saatiin irrotettua koulutettavia. Koulun johtajana toimi jääkärikapteeni J. H. Heiskanen.
Vöyrin koululaiset osallistuivat 10.3.1918 lähtien 700 miehen vahvuisena ”Vöyrin Kaarti” -nimisenä pataljoonana, joka taisteli maineikkaasti kokien kovia tappioita. Vöyrin Kaarti kuitenkin hajotettiin ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin käskyllä ennen Tampereen valtausta, jottei vähäistä alipäällystöä menetettäisi. Vöyrin Koulun perinteitä jatkoi nyttemmin lakkautettu Maanpuolustusopisto.
Jo vapaussodan loppuvaiheissa ja sen jälkeen oli eri divisioonissa järjestetty omatoimisesti lyhyitä, muutaman viikon johtajakursseja. Viipuriin sijoitetussa 2. Divisioonassa nämä oli viety pisimmälle, joten niiden pohjalta annettiin elokuun lopussa 1918 käsky koko sotaväen upseerikurssin järjestämisestä. Tämä Viipurin Upseerikokelaskurssi aloitti toimintansa 6.10.1918 Viipurin ulkopuolella olevassa Markovillan seminaarissa, jonka mukaan kurssilta valmistuneita usein yhteisesti kutsuttiin ”markovillalaisiksi”.
Kaikki vapaussodan aikaiset ja välittömästi sen jälkeen järjestetyt kurssit olivat tähdänneet vapaussodan välittömän upseeritarpeen täyttämiseen tai antamaan lähtökohdat myöhemmälle aktiiviupseerikoulutukselle. Varsinainen reserviupseerikoulutus, eli asevelvollisten kouluttaminen reserviupseereiksi, oli vuonna 1919 edelleen alkutekijöissään. Vuoden 1919 alusta voimaan tullut väliaikainen asevelvollisuuslaki totesi, että puolen vuoden palveluksen jälkeen ylioppilaat voitiin, mikäli heidät havaittiin soveliaaksi, määrätä koulutettavaksi reserviupseereiksi. Koulutuksesta tai kursseista ei kuitenkaan oltu määrätty mitään, joten toiminta oli erilaista eri divisioonissa.
Vielä huhtikuussa 1919 annettiin määräys, jonka mukaan asevelvollisuutensa suorittaneet ylioppilaat tai vastaavan sivistysmäärän omaavat aliupseerit voitiin ylentää divisioonan komentajan päätöksellä reservivänrikeiksi ilman erillistä kurssia, mikäli heille järjestetään divisioonassa tutkinto mm. ohjesäännöistä, kartan luvusta ja yksinkertaisista taktisista tehtävistä. Sotaväessä tunnistettiin tarve reserviupseerien koulutuksen yhtenäistämiseksi, ja suunnitelmat asiaa varten laadittiin vuonna 1919 pitkälle Viipurin Upseerikokelaskurssin B-jakson opetussuunnitelman pohjalta. Suunnitelman perusteella ensimmäinen reserviupseerikurssialoitti toimintansa 1.4.1920 Haminassa, entisen Suomen Kadettikoulun tiloissa.
Kadettikoulu (1919–1992)
Upseeripulan poistamiseen eivät tilapäiskurssit kuitenkaan kyenneet, joten oman kadettikoulun tarve oli suuri.
Suomen Kadettikoulun entisen oppilaan, kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen johtama komitea asetettiin 4.1.1919 suunnittelemaan ”sotaopetusta”. Komitean työ oli nopeaa ja uusi Suomen Kadettikoulu aloitti toimintansa 25.1.
Kadettikoulu sijoitettiin Helsinkiin ja kestopituudeksi määrättiin aluksi puolitoista vuotta. Vuodesta 1930 lähtien pituus oli kaksi vuotta, vuodesta 1962 lähtien kaksi ja puoli, vuodesta 1978 kolme ja neljä vuotta vuodesta 1991 lähtien.
Aselaji- ja puolustushaarakoulut vastasivat aselajeihin ja puolustushaaroihin tulevien kadettien aselajikoulutuksesta. Merivoimien kadetit saivat koulutuksensa kokonaisuudessaan Kadettikoulussa vuoteen 1930 ja ilmavoimien kadetit vuoteen 1929 saakka. Vuonna 1930 Kadettikouluun hakijan tuli olla alle 25-vuotias, ylioppilas, hyvämaineinen, ruumiinrakenteensa ja terveydentilansa puolesta aselajiin sopiva sekä reservinupseerina ylennettäväksi kelpaava, mutta näitä vaatimuksia tulkittiin väljästi.
Kadettikoulu antoi vuoteen 1993 asti upseerin peruskoulutuksen, kunnes se liitettiin uuteen Maanpuolustuskorkeakouluun (MPKK). Vuonna 1993 kadettikoulun nimi muutettiin Perustutkinto-osastoksi, jonka perusyksiköinä toimivat kadettikurssit. Sittemmin Perustutkinto-osaston nimi on muutettu takaisin perinteelliseksi Kadettikouluksi
Taistelukoulu (1927–1992)
Vuonna 1927 perustetussa Taistelukoulussa pidettiin aluksi kursseja komppanian päälliköille ja joukkueen johtajille. Lisäksi oli orientoivia kursseja ja majurikursseja.
Koulun perustajia oli Kadettikoulun taktiikan opettaja, jääkärimajuri Hannes Olkkonen, joka oli myös koulun ensimmäinen johtaja. Taistelukoulu opetti käytännön sotilaskoulutusta ja aselajien yhteistoimintaa. Koulu toimi Viipurin koillispuolella sijainneessa Markovillassa. Rakennuksessa oli aiemmin toiminut kanta-aliupseerien koulutuksesta vastannut kapitulanttikoulu, joka liitettiin Taistelukouluun kanta-aliupseeriosaston nimellä.
Taistelukoulu jatkoi toimintaansa sodan jälkeen ensin Santahaminassa, sitten Haminassa ja vuodesta 1949 Tuusulassa. Koulussa pidettiin yleisiä komentajakursseja (esiupseerikurssi), kapteenikursseja ja luutnanttikursseja (jalkaväen yliupseerikurssi, vuoteen 1962 saakka). Esiupseerikurssin kävivät ne upseerit, jotka eivät käyneet Sotakorkeakoulua, kapteeni- ja luutnanttikurssin taas kävivät kaikki jalkaväen upseerit.
Taistelukoulu lakkautettiin 31.12.1992. Sen toimintaa jatkaa Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osaston esiupseerikurssi.
Sotakorkeakoulu (1923–1992)
Itsenäisen Suomen korkeampaa upseerikoulutusta varten määrättiin perustettavaksi sotakorkeakoulu jo vuonna 1919. Koulua ei kuitenkaan tuolloisissa epävarmoissa oloissa saatu alkuun, mutta sen sijaan useita upseereita, muun muassa jääkärimajuri A. E. Martola, lähetettiin opiskelemaan ulkomaisiin sotakorkeakouluihin. Koulun perustamishanke nousi uudelleen esiin vuonna 1923. Tuolloin asetettiin komitea pohtimaan upseerien jatkokoulutusta.
Komitean toukokuussa 1923 valmistuneessa mietinnössä esitettiin sotakorkeakoulun perustamista, perusteluina muun muassa tarve omaperäisen taktiikan kehittämiseen. Samaan aikaan oli tykistön tarkastaja, eversti Vilho Nenonen tehnyt aloitteen korkeamman sotateknillisen opetuksen järjestämisestä Teknillisessä korkeakoulussa. Tämä aloite johti nopeaan tulokseen.
Syksyllä 1923 aloitti 18 upseeria opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa. Varsinaisen sotakorkeakoulun perustaminen sai uutta vauhtia, kun puolustusrevisionikomitea esitti huhtikuussa 1924 voimakkaan kannanoton korkeamman sotilaskoulutuksen järjestämisen puolesta. Vetoomus johti siihen, että valtioneuvosto antoi lähes välittömästi esityksen väliaikaisen sotakorkeakoulun perustamisesta.
Sotakorkeakoulu aloitti toimintansa Helsingissä 3.11.1924 entisessä Uudenmaan Tarkka-ampujapataljoonan kasarmissa Liisankatu 1:ssä. Koulun johtajaksi määrättiin eversti Aarne Sihvo, joka kuitenkin oli itse opiskelemassa Italian sotakorkeakoulussa. Koulun vt. johtajana toimi näin ollen aluksi kenraalimajuri Nenonen apulaisenaan yleisesikuntamajuri Martola. Koulun vakinaiset opettajat olivat muuten aluksi kaikki ulkomaalaisia: Ruotsista, Italiasta, Ranskasta ja Isosta-Britanniasta.
Ensimmäiselle kurssille komennettiin 34 upseeria. Lisäksi Teknillisessä korkeakoulussa opintonsa aloittaneet jatkoivat niitä syksystä 1925 alkaen Sotakorkeakoulussa. Ennen toista maailmansotaa Sotakorkeakoulussa koulutettiin 370 yleisesikuntaupseeria 15:llä yleisen osaston, viidellä sotateknillisen osaston, kahdella merisotaosaston ja yhdellä ilmasotaosaston kurssilla. (Ulkomailla, pääosin Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa, oli lisäksi suorittanut vastaavat opinnot 46 upseeria). Kurssit olivat yleensä kaksivuotisia, mutta sotateknillisen osaston kurssien pituus oli neljä vuotta. Ensimmäistä kurssia lukuun ottamatta kurssille otettiin upseerit pääsytutkinnon kautta. Sotakorkeakoulun opettajakunta suomalaistui nopeasti, kun kurssin käyneitä päteviä upseereita voitiin saada opettajiksi. Sotakorkeakoulu vakinaistettiin vuonna 1930.
Sotakorkeakoulun toiminta käynnistyi sodan jälkeen uudelleen vuonna 1946. Koulun organisaatioksi vakiintui jakautuminen kolmeksi puolustushaaralinjaksi, joilla kullakin oli yleinen ja teknillinen opintosuunta. Yleisen opintosuunnan kurssin pituus oli kaksi vuotta ja teknillisen opintosuunnan kolme vuotta. Kurssit alkoivat joka toinen vuosi; teknillinen opintosuunta opiskeli ensin yhden vuoden teknisiä ja luonnontieteellisiä aineita ja osallistui sitten kaksi vuotta pääosin yleisen opintosuunnan opintoihin.
Sotakorkeakoulun organisaatioon liitettiin vuonna 1985 Sotatieteen laitos. Se oli perustettu 1971 yhdistämään Sotahistoriallisesta toimiston, Sota-arkiston, Sotamuseon ja Sotatieteellisen keskuskirjaston sekä strategian alan tutkimuksen. Sotakorkeakoulun yhteydessä toimivat vuodesta 1960 alkaen yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa toimiville henkilöille tarkoitetut valtakunnalliset maanpuolustuskurssit. Sotakorkeakoulu on myös järjestänyt yleisesikuntaupseerien jatkokoulutukseksi tarkoitettuja ylemmän päällystön kursseja.
Sotakorkeakoulun lakkauttamisen jälkeen sen koulutustehtävää jatkaa Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osasto. Yleisesikuntaupseerin tutkinto koostuu nyttemmin vuoden pituisesta esiupseerikurssista, jonka käyvät kaikki upseerit, ja sen jatkona olevasta vuoden mittaisesta yleisesikuntaupseerikurssista, jonne pääsy perustuu opintomenestykseen esiupseerikurssilla.
Maanpuolustuskorkeakoulu (1993–)
Kadettikoulun, Sotakorkeakoulun ja Taistelukoulun tehtäviä jatkaa vuonna 1993 perustettu Maanpuolustuskorkeakoulu. Maanpuolustuskorkeakoulun perustutkinnot ovat sotatieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot sekä jatkotutkintoja yleisesikuntaupseerin ja tohtorin tutkinto.
Tästä linkistä pääsee Maanpuolustuskorkeakoulun kotisivuille.
***
Kirjallisuutta:
Haapaniemen (1812-1819) ja Haminan (1821-1902) kadetit
- Finska Kadettkåren 1812-1887, Fredrikshamn. 1890 Finska kadetter 1812-1897, andra, tillökta upplaga. Fredrikshamn. 1898.
- Finska Kadettkårens elever och tjänstemän 1812-1912, toimittaneet Hugo Schulman, Sigurd Nordenstreng. Helsingfors 1912.
- Finska Kadettkårens elever och tjänstemän, supplement 1812-1921, toimittanut Sigurd Nordenstreng. Helsingfors 1922.
- Finska Kadettkårens elever och tjänstemän, supplement II 1812-1940, toimittanut Birger Åkerman. Helsingfors 1941.
- Finska Kadettkårens elever och tjänstemän, supplement III 1812-1960, toimituskunta, Finska Kadettklubbens Styrelse. Helsingfors 1961.
Jääkärit
- Suomen Jääkärien Elämäkerrasto, puolustusministeriön sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. Helsinki 1938.
- Suomen Jääkärien Elämäkerrasto, täydennysosa, Jääkäriliitto r.y. Helsinki 1957.
- Suomen Jääkärien Elämäkerrasto, Sotatieteen Laitoksen julkaisuja XlV. Vaasa 1975.
Vuosina 1918-1919 erillisillä kursseilla koulutetut upseerit
- Unohtuneet sotakoulut, yhteismatrikkeli eräiden päällystökoulujen ja -kurssien opettajista ja oppilaista vuonna 1979. Toimittanut Åke Backström. Helsinki 1979.
- Upseerimatrikkeleita, Kadettikoulun numeroimattomat kurssit 1919-1935. Toimittanut Åke Backström. Joensuu 1986.
- Viipurin upseerikokelaskurssi 1918-1919, toimittanut Oras Selinheimo.
- Markovillalaisten
- 20-vuotismuistojulkaisu, Helsinki 1939
- 40-vuotismuistojulkaisu, Mikkeli 1958
- Muistojulkaisu, Mikkeli 1964
- Vimpelin sotakoulu, itsenäisen Suomen ensimmäinen upseerikurssi. Toimituskunta. Pitäjänmäki 1954.
- Vöyrin sotakoulu 1918, toimittanut Väinö Seppä. Helsinki 1960.
- Suomen Tykistökoulu, toimittanut Suomen Tykistökoulun vuoden 1918 upseerikokelaskurssin Valtuuskunta. Pieksämäki 1957.
Itsenäisen Suomen kadettiupseerit Kadettikunta/Kadettkåren 1919-1934, sisältää historiikin ja luettelona
- Kadettikurssit I-XV
- Merikadettikurssit I-VIII
- Rannikkotykistökadettikurssit I-IV.
- Puromiehen Kirjapaino Oy. Helsinki 1934. 40 sivua.
- Kadettikunta, jäsenet 1921-1950, sisältää matrikkelitiedot ja valokuvat
- Kadettikurssit 1-36
- Merikadettikurssit 1-23
- Rannikkotykistökadettikurssit 1-5.
- Kirjapaino Polytypos. Turku 1951. 608 sivua.
- Kadettikunta, jäsenet 1921-1955, sisältää edelliseen 111atrikkeliin täydennykset ja lisäykset
- Kadettikurssit 1-41
- Merikadettikurssit 1-27
- Rannikkotykistökadettikurssit \-5.
- Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1957.338 sivua.
- Kadettiupseerit 1920-1970, sisältää matrikkelitiedot ja valokuvat
- Kadettikurssit 1-54
- Merikadettikurssit 1-39
- Rannikkotykistökadettikurssit 1-5.
- Arvi A. Karisto Osakeyhtiön Kirjapaino. Hämeenlinna 1971. II 90 sivua.
- Kadettiupseerit 1920-1985, sisältää matrikkelitiedot ja valokuvat
- Kadettikurssit 1-69
- Merikadettikurssit 1-52
- Rannikkotykistökadettikurssit 1-5.
- Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy. Kajaani 1985. 1060 sivua.
- Kadettiupseerit 1920-2000, sisältää matrikkelitiedot ja valokuvat
- Kadettikurssit 1-85
- Merikadettikurssit 1-68
- Rannikkotykistökadettikurssit 1-5.
- Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2000. 966 sivua.
- Kadettiupseerit 1920-2010, sisältää matrikkelitiedot ja valokuvat
- Kadettikurssit 1-97
- Merikadettikurssit 1-80
- Rannikkotykistökadettikurssit 1-5
- Bookwell Oy. Porvoo 2010. 1197 sivua.
- Upseerimatrikkeli 1994, sisältää matrikkelitietoja ja valokuvan suurimmasta osasta 1.6.1994 palveluksessa olleista kadetti upseereista. Pääesikunnan henkilöstöosaston julkaisu. Länsi-Savo Oy. Mikkeli 1994. 398 sivua.
Upseerien peruskurssit 1946-1949
- Upseerien peruskurssit Maasotakoulussa 1946-1949, toimittanut Maasotakoulun upseerikurssilaiset ry. Mikkeli 1964.
Upseeriluettelot vuosilta 1929 ja 1934
- Puolustusvoimiemme Upseeristo 1929. Puolustusministeriössä ja sen alaisissa laitoksissa, yleisesikunnassa, armeijassa, laivastossa ja ilmavoimissa sekä suojeluskuntajärjestössä, rajavartiostossa ja kutsuntalaitoksessa tänä vuonna palvelevien upseerien sekä muiden viran- ja toimenhaltijoiden elämäkertatiedot. Toimittaneet L. J. Aalto, J. S. Wallden ja Y. S. Hämeen-Anttila. Akateeminen Kustannusosakeyhtiö. Kirjapaino Oy Gutenberg Ab. Helsinki 1929.
- Puolustusvoimiemme upseeristo ja virkamiehistö 1934. Edellisen jatkoksi syntynyt täydennetty laitos vuoden 1934 upseerikunnasta jajohtavasta virkamiehistöstä. ToimittanutY. S. Hämeen-Anttila. Otava. Helsinki 1933.
Click here to add your own text