40. Kuninkaallinen Kaaderirykmentti vieraili 13. – 15.08.2008 Pohjois-Karjalassa paikallisen asiantuntijansa, everstiluutnantti Aulis Laineen johdolla.

Upseerit kaunottarineen saapuivat pääosin junalla ja osin autoillaan Joensuuhun, mistä ensimmäiseksi perehdyimme valtakunnan puolustuksen tilaan Pohjois-Karjalan Prikaatissa everstiluutnantti Jouni Mattilan johdolla. Tosin ensin seurasimme hetken Karjalan Kunnailla – televisiosarjan valmistumista sen tapahtuessa Kontiolahden vanhan varuskunnan alueella.

Rauhoituimme huomattavasti levottomasta poliittisesta tilanteesta huolimatta, kun huomasimme prikaatin olevan ”iskussa” ja Maanpuolustuskoulutus ry:n kouluttamien vapaaehtoispuolustajien (kaksi maakuntakomppaniaa) päästessä ”iskuun” ensi vuoden puolella.  Siirryimmekin odottavin mielin Pielisen länsipuolelle Sokos Hotel Koliin nautiskelemaan turvallisen majoittumisen iloista.

Iloisina totesimme mukaan tulleen peräti 13 upseeria esikuntapäällikkömme, eversti Reijo Kuusiston johdolla kaiken kaikkiaan 39:stä vielä riveissä olevista herroista. Tosin parhaimmillaan 17 kaunotarta tuki rykmentin upseeristoa retkellään. Monipuolisimman tuen sai everstiluutnantti Veikko Helle, joka oli onnistunut saamaan mukaansa puolisonsa Britan lisäksi tyttärensä Raijan ja miniänsä Lean.

Iloisen yllätyksen teki myös veljemme, everstiluutnantti Jorma Jokinen, joka saapui osallistumaan päiväksi joukkoomme puolisonsa Kaisun ja miniänsä kanssa huolimatta pyörätuolistatuksestaan.

Toinen matkapäivä alkoi tutustumisella Luontokeskus Ukkoon, missä oivallinen opas Veronica Pihl pystyi esittelemään Kolin harjanteen historian,sen luonnon ja eläimet niin elävästi, että voi pitää äänekkään joukkomme kurissa koko esityksen ajan. Luontokeskus antoi meidän selkeästi havaita, että suomalainen kansallistunto vielä eli näillä harjanteilla lähes samana kuin sen sinne olivat tuoneet muiden muassa Jean Sibelius, Juhani Aho, Venny Soldan-Aho, Eero Järnefelt ja Eero Nelimarkka.

Suomen kesän näyttäessä koko matkan ajan luontaisen vivahteikkuutensa sen aurinkoinen puoli vilahti näkyviin lähtiessämme autolautalla tunnin ja neljäkymmentä minuuttia kestävälle risteilylle Kolilta Lieksaan. Matka oli huomattava helpotus pitkään jaloillaan seisseille kaadereille.

Lieksassa Raili ja Reima Pietilän suunnittelema kirkko kiinnitti huomiomme harvinaisen selkeäpiirteisellä muodollaan ja hartaudellaan. Laajasta kirkkosalista puuttuivat niin yleisesti nähdyt, kattoa kannattavat pylväät. Laaja kupoli oli kuvun muodostavien kaarevien palkkien varassa. Laajat ikkunapinnat tekivät salista valoisan ja lämpimäntuntuisen

Emme olisi voineet kertoa käyneemme Lieksassa, ellemme olisi käyneet maamme toiseksi suurimassa ulkoilmamuseossa. Yli 70 rakennusta todistivat siellä maamme maaseudun historiasta. Alueelle oli koottu varmaankin kaikki työkalulajit, mitä olemme käyttäneet vuosisatojen aikana. Samoin siellä oli säilytettyinä lieksalaisia elintapoja kuvastavia koteja kalusteineen.

Palatessamme Kolille pääillallista varten kuljimme osan matkaa ns. museotietä pitkin, jotta pääsimme seuraamaan 200 vuotta sitten taistellun Suomen sodan polkua muistomerkkien ohella. Monet meistä tunnistivat itse tietyypin nuoruutensa ajoilta monine mutkineen, mäkineen ja lähes tietä peittävine puineen.

Makoisan illallisen jälkeen eversti Reijo Kuusisto kokosi joukon kabinettiin, missä keskustelimme rykmentin tapahtumista ja kuultiin monien retkeltä pois jääneen tervehdykset. Samalla lähetimme sähkeen samaan aikaan kesäpäivilleen kokoontuneelle Mannerheim-ristin ritarien säätiölle, minkä hallitukseen rykmentin tiedottaja kuuluu edelleen, mutta oli valinnut tällä kertaa omat kadettiveljensä seurakseen.

Retkemme järjestäjän Laineen Auliksen elinkumppani Anna-Liisa Innanen viihdytti kokoontuneita oivalla leikillä, minkä tuloksena jokainen sai kuulla useimmiten napakymppiin osuvan luonneanalyysin itsestään. Siinä tulivat niin kunkin heikkoudet kuin vahvuudetkin näkyviin.

Illallisen jälki-istunnon aikana lauloimme myös taitavan Kaaderilaulajien jäsenemme, everstiluutnantti Matti Mattilan johdolla hänen valmistamastaan lauluvihkosta muutaman laulun. Silti oli todettava, että monesta virkistävästä seikasta huolimatta, kenestäkään ei varmaan tuntunut liian aikaiselta poistua jo puolen yön tienoilla. Viisikymmentäkaksi vuotta suomalaisen upseerin elämää ei enää antanut halua katsoa auringonnousua kuin ”silloin ennen”.

Kolmas päivä valkeni harmaana ja tasaisen huminan kaiuttamana. Satoi kuin saavista kaataen. Bussin saapuessa noutamaan retkeläisiä Fabergen ja Tulikiven esittelypisteisiin vedentulo oli niin sankkaa, että Mattilan Airi peräti oli valmis riisuutumaan uimapukuun, jotta olisi pystynyt siirtymään hotellin ovelta viisi metriä bussin ovelle. Mutta.. sen se kesä kuivaa, minkä kasteleekin!

Kivikeskuksessa voimme todeta pietarilaisen jalokivityöstämisen olleen vankasti suomalaisissa käsissä. Saimme ihastella jopa suomalaisen naistaiteilijan, Amanda Pihlin, käden jälkiä siellä.

Yleensäkin koko Tulikivi – tehtaan tuotanto oli esillä silmiä hivelevästi jo esittelypaviljonkien ulkopuolella. Kivestä oli tehty keskellä virtaavan puron ympärille viihtyisä kivinen keidas patsaineen, suihkulähteineen ja penkkeineen.

Rykmenttimme hajautui kymmeniin kesäisiin tapahtumiin Tulikivivierailun jälkeen Joensuussa, missä joutilaimmat vielä tutustuivat kaupungin perjantai-iltapäivän liikenteeseen junaa odottaessaan.

Tulevaa suunniteltiin

Retken tulopuolelle jäivät miellyttävät muistot ja tietoisuus siitä, että seuraavan kerran taas tapaamme 24.9.08 klo 13.00 Keravalla aseman vierellä sijaitsevassa Caliente ravintolassa lounaan merkeissä. Mukaan on lupautunut kertomaan Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, kenraaliluutnantti Jussi Hautamäki, 48.k.

Seuraavaa kesäretkeä suunniteltiin myös. Sen kohteeksi toivottiin Hämeenlinnaa, mutta paikalla ollut Hämeenlinnan edustaja, everstiluutnantti Veikko Helle, ei halunnut sitoa toisten hämeenlinnalaisten rykmentin jäsenten Veikko Karmalan ja Seppo Vuorion käsiä, koska he eivät olleet paikalla.

Ohjeeksi kuitenkin ilmaistiin huoli ohjelman monipuolisuudesta. Todettiin, että tarpeen on varmistautua, että pyörätuoleilla päästään helposti pisteestä toiseen ja päivittäin on varattava aikaa lounaalle ja sen jälkeisille ”nokosille”. Aika näet kuluu nykyisin harvinaisen pitkin askelin!

Kari Norkola