Everstiluutnantti Eero Teikari menehtyi asiointimatkallaan Helsingissä 6.2.2012 pitkällisen sairauden murtamana. Hän oli syntynyt 27.5.1933 Säkkijärven pitäjän Teikarsaaressa Itämeren laivuri Edvard Teikarin ja hänen Anna-vaimonsa ainoana poikana. Syntymän iloa varjosti kuitenkin äidin menehtyminen lapsivuoteeseen. lisää synkkiä pilviä kasautui nuoren miehenalun elämäntaipaleelle, kun sodan laineet vyöryivät Eeron kotikonnuille. Isän menehdyttyä talvisodassa saamiinsa vammoihin vuonna 1943 jäi Eero täysorpona isovanhempiensa hoiviin.

Kahdesti nuori Eero-poika joutui lähtemään kotikonnuiltaan sodan jaloista kohti tuntemattomia kohtaloita. Ensimmäisellä pakomatkalla jouduttiin lähtemään kotoa hevoskyydillä tammikuisena yönä 1940 sodan loimun ja jylyn saattelemana ja pakkasen paukkuessa. Toinen pakomatka alkoi soutuveneellä kesän 1944 suurhyäkkäyksen uhatessa taas koti kontuja. Tämä evakkomatka päätyi viimein Kemiön saarelle, mistä Eero lähetettiin sotalapsena Ruotsiin.

Evakkomatkat kaikkine vaiheineen olivat Eerolle tärkeitä oppivuosia. Näinä vuosina hän oppi pitämään puoliaan vaihtuvissa olosuhteissa. Hän joutui käymään kansakoulunsa jokaisen vuosiluokan eri koulussa ja aina uusien opettajien luotsaamana. Vilkkaana ja oppivaisena poikana, hän olosuhteista huolimatta, selviytyi kaikista vaikeuksista ja suoritti jokaisen vuosiluokan hyväksytyin arvosanoin. Palattuaan sotalapsimatkaltaan Ruotsista kesällä 1945 Eero tuli asumaan Kiukaisten Harolaan. Täällä hän suoritti kansakoulun viimeisen lukuvuoden ja jatkoi sitten opin tietään Eurajoen kristillisessä kansanopistossa, missä hän suoritti keskikoulun kaksi ensimmäistä luokkaa yhdessä lukuvuodessa. Evakkomatka päättyi viimein Haminaan, missä Eero suoritti keskikoulun kolme ylintä luokkaa. Oppivuodet eivät kuitenkaan päättyneet tähän, vaan jatkuivat työn merkeissä lautatarhoilla ja hinaajan kansimiehenä Haminassa ja Kotkassa. Tästä oppivaiheesta Eero on itse todennut seuraavaa: ”Oli ainutkertainen kokemus, pitäisi kuulua, varsinkin nykyisin, jokaisen alle kaksikymppisen miehen kansalaiskasvatukseen. Oppisi tietämään, mitä elämä on suomeksi, ei tarvitsisi aina narista. Ei pallo ollut hukassa, mutta ei noinkaan voinut jatkaa.”

Nuoren miehen tavoitteet olivat huomattavasti korkeammalla. Vuoden 1951 keväällä Eero haki ja tuli hyväksytyksi ilmavoimien lentoupseerikurssille nro 18. Kurssin päätyttyä 26.4.1952 hän työskenteli kesän jälleen Enso-Gutzeitin palveluksessa Kotkassa. Syyskuun 4. päivänä 1952 hän pääsi reservin upseerina ilmavoimien palvelukseen Uttiin. Nuoren lentäjän kyvyt eivät suinkaan jääneet havaitsematta esimiesten taholla, sillä he kannustivat Eeroa hakeutumaan aktiivi upseerin uralle. Ongelmana oli kuitenkin puutteellinen koulu sivistys, sillä Kadettikouluun pääsyyn vaadittiin ylioppilastutkinto tai vähintään 7/8 luokkaa lukion suoritusta. Eeron tarmolla tämä ei suinkaan ollut voittamaton este. Työn ohessa hän suoritti lukion kaksi luokkaa käymättä yhdelläkään oppitunnilla, ja näin este Kadettikouluun pääsylle oli raivattu pois tieltä.

Eero Teikari suoritti 40. Kadettikurssin 8.6.1954 – 4.6.1956 ja astui tämän jälkeen lentoupseerina palvelukseen 1. Lennostoon Luonetjärvellä. Palvelusuransa pari ensimmäistä vuotta hän toimi lentoupseerina ja esikuntakomppanian päällikkönä sekä sittemmin lentueen päällikkönä. Käänteentekeväksi Eeron upseerinuralle muodostui hänen saamansa helikopteriohjaajan koulutus kolmantena lentäjänä ilmavoimissa. Se antoi sysäyksen hänen pitkäaikaiselle toiminnalleen ilmavoimien helikopteritoiminnan kehittäjänä ja lukuisten helikopterilentäjien kouluttajana. Sittemmin Eeron ura jatkui vielä helikopterilentueen päällikkönä Satakunnan Lennostossa Porissa ja Kuljetuslentolaivueessa Utissa aina vuoteen 1968 saakka.

Upseerinuransa viimeiset vuodet hän palveli Ilmavoimien esikunnassa huolto-osaston ja sittemmin komento- ja koulutusosaston päällikkönä. Eero erosi ilmavoimien palveluksesta 28.2.1974 .. Tämän jälkeen hän palveli lentotoimiston päällikkönä ja erityistehtävissä Rajavartiolaitoksen esikunnassa 1974 – 1978.

Me kadetti- ja upseeritoverit opimme tuntemaan Eero Teikarin tarmokkaana, tunnollisena ja rehtinä upseerina. Hänen hoitoonsa uskottiin virkauran aikana lukuisia luottamustehtäviä.

Eeron hieman karskinkin pinnan alla sykki kuitenkin lämmin sydän. Karjalan kunnailla vietetty varhaislapsuus oli synnyttänyt hänen sydämeensä lujan kiintymyksen kotiseutuun ja Isänmaahan. Luonto kasveineen ja eläimineen oli hänelle rakas. Nancy-vaimo, Merja ja Anne-tyttäret sekä lastenlapset ja Lopella sijaitseva kesämökki olivat aina lähellä hänen sydäntään.

Urpo Mukala
Eero Teikarin kadetti- ja upseeritoveri