Kurssitiedote 1/2022

Arvon Veljet,

vappu on onnistuneesti vietetty, kevät viileine päivinään täällä, ennen kuin lämpimämmät ilmavirtaukset saavuttavat maamme. Toivottavasti talvi ja kevät ovat sujuneet hyvin ja olette pysyneet terveinä.

Maailman tilanne on hektinen, päivittäin olemme päässeet seuraamaan tapahtumia Ukrainasta, jonne Venäjä niin brutaalisti ja kaikkia sodan oikeussääntöjä rikkoen hyökkäsi. Puolustusvoimien palveluksessa olevat, evp- upseerit ja eri siviiliorganisaatioiden edustajat ovat ansiokkaasti kommentoineet tapahtumia ja pitäneet meidät ajan tasalla. Jää nähtäväksi, milloin tilanne alkaa olla kypsä rauhaan ja millaisin ehdoin Ukraina sodasta selviää. Näin, vaikka Venäjän kyky on osoittautunut paljon ennakoitua heikommaksi.

Pandemia on tasaantunut ja lieventynyt, vaikka tartuntamäärät eivät hirveästi ole laskusuunnassa olleetkaan. Meillä riskiryhmäläisillä taitaa olla kaikki kolme rokotetta niin, että saamamme tartunnat ovat ehkä lievempiä. Toivottavasti säilymme vakavilta tartunnoilta ja muistamme käyttää edelleen maskia julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa.

Valmistumisestamme on kulunut nyt yli viisikymmentäkaksi vuotta ja tasavuosien juhlinta on siirtynyt yhä eteenpäin. Kurssiemme tapaamista on kovasti kaivattu, aiheestakin.

Veljemme Pentti Väänänen on nyt kutsunut meidät avec Tampereelle 25.8.2022.

Tapaaminen toteutetaan yksipäiväisenä siten, että se alkaa klo 11.15 Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen esikunnassa, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita niin kurssiemme kuin puolustusvoimienkin kannalta ja nautitaan työpaikkalounas. Tapaamisen lopuksi nautitaan yhteinen päivällinen Tampereen Suomalaisella klubilla. Seuralaisille on varattu iltapäiväksi oma ohjelma. Tapaamisen tarkempi ohjelma lähetetään myöhemmin.

Tapaamisen ohjelma on suunniteltu päättyväksi klo 19.30 mennessä, jolloin julkisilla kulkuvälineillä liikkuvat ehtivät vielä iltajunaan (vast). Toki halukkaat voivat jäädä istumaan iltaa ja majoittua hotelliin, mutta hotelliyöpyminen tulee järjestää itse. Suositellaan varauksen tekemistä hyvissä ajoin.

Kustannuksiksi on arvioitu noin 80 euroa/henkilö. Se sisältää tulo- ja päiväkahvit, kuljetukset (seuralaiset ja kiertoajelun päivälliselle), klubilla alkumaljan sekä päivällisen pl. alkoholijuomat.

Toivomme alustavat ilmoittautumiset juhannukseen mennessä ja lopulliset ruoka-aineallergioineen 1.8. mennessä Pentti Väänäselle osoitteella penttijuhani.vaananen(at)gmail.com tai puh 040 721 7605.

Kurssiemme osalta ei minulla ole tiedotettavaksi muuta erityistä kuin perinteiset tasavuositiedot; edellisen tiedotteen jälkeen maaliskuussa 75:ttä juhlivat Tarmo Kopare, Pauli Pitkänen ja Seppo Alahonko, huhtikuussa Erkki Nurmiranta ja nyt toukokuussa Pekka Koivisto, Heikki Päivärinta ja Kauko Kyllönen sekä kesäkuussa vielä Pentti Väänänen. Heille kaikille näin jälkikäteen/ennakkoon onnittelut kera järein kunnialaukauksin.

Tällä erää ei muuta kuin suunnittelemaan osallistumista yhteiseen tapaamiseen, nauttimaan keväisestä säästä ja sitten hyvää kesää. Kaikille kera läheistenne hyvää terveyttä.

Terveisin Jarmo
peltola.jarmo1(at)gmail.com, 040 503 7250