50.Kadettikurssi, 50. Lentokadettikurssi ja 35. Merikadettikurssi viettivät kurssinsa päättymisen 55-vuotisjuhlaa Hotelli Korpilammella Espoossa perjantaina 17.9.2021.

Juhlallisuuksiin osallistui yhteensä 62 henkilöä, joista 28 oli puolisoitamme. Tapaaminen oli viidestoista ensimmäisestä kokoontumisestamme, jonka teimme vuonna 1976 avec-risteilynä Tukholmaan.

Iltapäivällä klo 14.00 mennessä kaikki olivat saapuneet ja ensimmäiset keskusteluryhmät alkoivat hiljalleen muodostua maittavan kahvihetken lomaan.

Ammattikuntaamme liittyvän mielenkiintoisen esitelmän otsikolla Strategiset suorituskykyhankkeet piti kenraaliluutnantti evp Lauri Puranen. Hyvin ja ammattitaidolla pidetyn esitelmän vuoksi kaikkien mieliin jäi hävittäjähankintaan ja uuteen Pohjanmaa-luokkaan liittyviä hankintaperusteita, vaikka valittavan hävittäjän mallia ei saatukaan selville. Asia ratkennee jouluun mennessä. Joku maa saa tästä todellisen joululahjan. Esitelmän jälkeen esitelmöitsijä laukaisi Seppo Lehdon asentaman kameran ryhmäkuvan saamiseksi.

Esitelmän jälkeen tilaisuus jatkui perinteisellä kurssikokouksella, jossa kadettivääpelimme Pekka Teljamo toimi puheenjohtajana. Ennen Harri Liikasen laatimaa kuvallista esitystä todettiin, että kadettiveljistämme on vuosien saatossa kuollut 66 maavoimien, yksi ilmavoimien ja neljä merivoimien kadettiveljeä. Erityisen voimakkaasti tuoni on niittänyt veljeskuntaamme  juuri tänä vuonna noutaen seitsemän kadettiveljeämme viimeiseen iltahuutoon.

Harri Liikanen esitti myös seinälle heijastaen ne tervehdykset, joita oli tullut mm. esteilmoituksiin liittyen. Kokous myös hyväksyi Aulis Levän esittelemät talousasiat.

Pitkähkö mutta antoisa keskustelu käytiin seuraavien tapaamisten järjestelyistä. Periaatteessa tultiin siihen johtopäätökseen, että niin kauan, kun pystyssä on kaksikin veljeä, jatketaan viiden vuoden välein järjestettävällä  avec-päätapahtumilla, joiden väliin sovitellaan yksi solo-tapaaminen. Jatkosta päätettiin keskustelun jälkeen, että seuraava solo-tapaaminen järjestetään Jyväskylässä seudun veljien järjestämänä.

Kurssikokous päättyi perinteisiin kiitoksiin, joita erityisesti suunnattiin Risto Raskun johtamalle juhlatoimikunnalle.

Ennen iltajuhlaa oli parin tunnin tauko, joka oli tarkoitettu keskinäiseen seurusteluun sekä muuhun lepoon ja virkistykseen. Vilkas puheensorina täyttikin hotellin ala-aulan.

Iltajuhla alkoi Risto Raskun tervetuliaispuheella ja yhteisellä tervetuliaismaljalla. Ennen alkupaloja iltaan toivat taiteellista antia sopraano Taina Piira, jota säesti Janne Hovi. Heidän korkealuokkainen ja isänmaallinen esityksensä sai raikuvat aplodit. Kävivätpä eräät esittämässä henkilökohtaisetkin kiitokset. Alkupalojen jälkeen Harri Liikanen piti puheen naiselle (kts. alla).

Puhe Naiselle

”Arvoisat naiset!

On mahtavaa, että teitä illan kuningattaria on päässyt paikalle näin suuri joukko kuuntelemaan puhetta naiselle. Te ette ole antaneet iän, sairauksien eikä koronauhkien häiritä osallistumista juhlaamme. Hienoa. Erityisen iloinen olen siitä, että te,  Elli ja Arja  olette mukana nyt puolisonne menettäneenä. Enemmän me toki toivoimme vieraita, mutta nyt olemme tyytyväisiä tähänkin määrään, kun tiedämme, että tulohaluja oli enemmän kuin kykyä.

Mutta palataanpa mielikuvituksellisen elämänne alkuun. Suomessa maanviljelys oli silloin yleistä ja isät kulkivat vaolla Pollen ja auran perässä. Siellä varmaan jäi sitten tuo vako niin mieleen, että illalla piti jatkaa vaolla kulkemista peiton alla. Se oli viljelyä sekin, pirttiviljelykseksi sitä kutsuttiin. Siementä oli runsaasti ja se oli hyvää. Maakin oli hedelmällinen. Ei siis ihme, että yhdeksän kuukauden kuluttua pirtissä tai saunassa kuului ihana parahdus. Tyttölapsi oli tullut maailmaan ihmettelemään ja kasvamaan. Hän oli silloin tärkein asia tässä maailmassa. Hoito oli äidin ja muiden naisten asia, kun isät olivat yleensä muualla. Elettiin kriittisiä aikoja. Monet isistä olivat rintamalla sotatöissä kaipaamassa vaimoaan ja muita läheisiään. Osalle paluu oli aikanaan mahdollinen, mutta osa ei selvinnyt kotiin koskaan iloitsemaan ja kantamaan vastuuta perheestään. Se jäi lähinnä äitien tehtäväksi. Työ oli uroteko, josta naiset selvisivät esimerkillisellä tavalla.

Vuodet vierivät ja te kasvoitte. Tytöt ja pojat olivat hoidossa kotona tai jossakin muussa paikassa, ehkä  kehittyneemmillä alueilla lastentarhassa. Siellä elämä olikin hauskaa. Kaksi sukupuolta samassa paikassa ja ihmettelyä riitti. Pitihän sitä selvittää, mitä siellä kaverin jalkojen välissä hameen alla tai housuissa on. Riitti naurua, kikatusta. Aika meni nopeasti ja polku johti sitten koulun penkille.

Kiinnostus toiseen sukupuoleen kasvoi  siellä myöhemmin, kun pusero alkoi paikoin nousemaan, karvat kasvamaan ja hormonit surraamaan. Rasvakudosta alkoi kertyä sopiviin tai sopimattomiin paikkoihin. Elämä oli niin vaikeaa, kuin vanhemmat eivät ymmärtäneet kaikkia asioita oikein. Ei saanut tupakoida eikä juoda kaljaa eikä saanut olla myöhään ulkona poikien kanssa. Mutta te tytöt onneksi opettelitte samalla, miten ihastusta herättävä poika saadaan omaksi. Pukeutuminen nätisti, vähän meikkiä ja hajuvettä. Huumoria. Järkevää puhetta. Istutaan vierekkäin ja pidetään kädestä.

Muistatte varmaan sitten seuraavan vaiheen elämässänne. Koulu, joka ei vielä silloin ollut samanlaisia yksilöitä kouluttava peruskoulu, loppui aikanaan tuttuun Jo joutui armas aika- lauluun. Oli aika ryhtyä etsimään jatko-opiskelupaikkaa. Valikoima oli tosin nykyistä suppeampi, kun teitä ei silloin huolittu papiksi eikä edes armeijaan.  Hermot olivat monella riekaleina, kun oli pääsykokeita, joihin piti lukea ja mieliala oli nuorelle naiselle ominaisesti aaltoileva. Mutta lopulta te saitte paikan  ammattiin johtavaan opinahjoon. Pojat eivät siellä onneksi unohtuneet. Viikonloppuisin ja joskus viikollakin piti päästä opiskelijarientoihin osakuntiin tapaamaan omaa ihastuksen kohdetta tai monia heistä. Pitäähän aina olla reservi kuten armeijassakin. Seurustelua helpottava nettideittailu ei silloin ollut mahdollista. Opiskelujen ohessa uljas puolisoehdokas alkoi varmaankin  hahmottua, mutta tehtävä ei ollut helppo. Suomessa oli nimittäin  naisia enemmän kuin miehiä. Oli suuri vaara jäädä seinäruusuksi, rannalla ruikuttajaksi tai vanhaksi piiaksi. Miehillä oli vara valita.

Monet onnistuivat, kuten te kaikki naiset täällä. Teille onnellisille tuli hetki, kun oli hyväksyttävä kosinta tai sitten te itse kositte ensiksi ja saitte myöntävän vastauksen. Parisuhde muuttui avioliitoksi papin tai tuomarin edessä. Halusitte sitoutua. Kaikki teistä ei mennyt naimisiin samana vuonna, mutta on hämmästyttävää, että kadettikurssiemme päättymisvuonna 1966 avioliiton solmi 24 avioparia. Luku voisi olla suurempikin, jos kaikki olisivat ilmoittaneet vihkivuotensa matrikkeliin. Tiedämme, että ainakin viisi näistä liitoista purkautui myöhemmin.

Viisi vuotta sitten avioparit juhlivat kultahäitään. Vuosaaressa 50-vuotisjuhlissa paikalla oli 11 paria, jotka kutsuttiin yllättäen lavalle nauttimaan lasi kuohuvaa ja sen jälkeen tanssimaan kultahäävalssi. Tänään tilanne ei ole näin hyvä. Lukumäärä on  huomattavasti pudonnut osanottajajoukon pienuuden vuoksi. 55-vuotishääpäivää eli smaragdihääpäivää tänä vuonna viettäviä tai viettäneitä on paikalla vain pieni kourallinen. Määrä jääköön arvoitukseksi, jotta te voitte pohtia asiaa illan aikana. Lukumäärä kuitenkin selvinnee, ennen kuin lähdette nukkumaan. Tässä haluan kuitenkin kertoa, että smaragdi on jalokivi, joka on silikaattimineraali beryllin vihreä värimuunnos.

Hyvät naiset! Elämä ei pääty smaragdihäihin, kun häitä riittää jatkossakin. On timantti-, kruununtimantti-, rauta- , briljantti- ja platinahäätkin. On mukava niitä odotellessa jatkaa leppoisaa seniorielämää kunnon sallimassa vauhdissa. Mukava on elellä puolison kanssa, kun hän tekee niin kuin te toivotte, ja jos hän elää enää vain muistoissanne, elämä voi jatkua lasten ja lasten tai ehkä jo syntyneiden tai tulevien lastenlastenlastenkin kanssa. Heidän kanssaan ei vauhtia puutu ja älypuhelin- ja muut ongelmatkin ratkeavat salaman nopeasti pienen sormen näpäytyksillä.

Lopuksi haluan vastata teille isoäideille kysymykseen, mikä on lyhin aikayksikkö maailmassa.  Vastaukseni on: Se on aika, mikä kuluu ,kun isoäiti ottaa käsilaukustaan lastenlasten kuvat ja levittää ne ystävänsä silmien eteen.

Toivotan hyvää illan jatkoa ja siunauksellista matkaa elämänne poluille.

Kadetti 4749″

Aplodien tauottua ruokailu pääsi jatkumaan. Korona vaikutti sen verran, että ohjelmassa ollut tanssimusiikki oli peruttu. Tosin jäi kysyttäväksi – moniko olisi jaksanut?

Juhlatoimikunta kiittää kaikki osallistujia – vieraat tekevät juhlan!

Terveisin kadetti 4744