Ote Stig Roudasmaan kirjoittamasta kirjasta ”XXVI kadettikurssi Maasotakoulussa 1942-1943”: ”26. kadettikurssin erityispiirteitä on korostettu moneeen otteeseen. Kyllähän kaikki  2. maailmasodan aikaiset kurssit (22. – 27.) poikkesivat joiltakin piirteiltään rauhanajan kursseista, mutta 26. kurssin – ajallisesti keskimmäiseen – keskittyivät kaikki poikkeavuudet. Kurssin suuren vahvuuden takia poikkeavuuksia oli määrällisesti ja ehkä laadullisesti eniten.

26. kurssi säilyy ainutlaatuisena omassa luokassaan hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen, sillä uuden samantyyppisen kurssin syntymiseen tarvitaan aivan erityiset olot, joita ilmeisesti vain sota voi synnyttää.”

Kaikilla kursseillahan on ollut erikoisia tapahtumia, kepposia yms. Tuskin kurssi 26 eroaa tässä suhteessa ns normaaleista kadettikursseista. Eroa taitaa tulla siinä mielessä, että kun kurssin miesvahvuus oli poikkeuksellisen suuri, niin näitä ”erikoistilanteita” oli tavallista enemmän.

Kadettikurssi 26 vietti 3.6.2023 valmistumisensa 80-vuotispäiviään Vanajanlinnassa (kuva alla). Mukana oli vielä kaksi kurssin tervaskantoa, Olli Vuorio ja Mauri Maunula. Mukana juhlissa olivat myös kurssin ”kummipojat”, amiraali Juhani Kaskeala, kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen ja prikaatikenraali Juha Mäkipää. Lounaan yhteydessä kerrottiin erinäistä ”tapahtumista” kurssin ajoilta. Oheen olen kerännyt näitä ”erikoistilanteita”, loput jääköön juhlijoiden muistiin. Olen myös lisännyt parin jutuissa esiintyneiden henkilöiden kohtalonhetket.

Oli kurssin alkamispäivä, 1.7.1942. Kapteeni Mikko Sisto istui ala-aulassa pöydän ääressä ottamassa vastaan ilmoittautumisia. Edessä oli pitkä jono luutnantteja ja vänrikkejä. Eräs edellisen kurssin kadetti, nyt luutnantti, tuli tapaamaan kapteeeni Olli Liukkosta, marssi suoraan Siston luo ja aloitti: ”Herra kapteeni ..”. Sisto komensi päätään nostamatta: ”riviin”. ”Niin, mutta herra kapteeni..”. Sisto tiukkana:”RIVIIN!”. Vähän ajan kuluttua ohi kävelevä opettaja tuli kysymään rivissä seisovalta luutnantilta, aikooko hän käydä kurssin uudestaan? ”Mutta kun kapteeni Sisto käski tähän.”

Ratsastuksen opettajana toimi ratsumestari Carl-August Standertskjöd-Norderstam, jolla oli useita kutsumanimiä, mm ”Stani”, ”Stanttaranptam”, ”Sylingsnöre”. Hän oli aivan loistava opettaja ja muutenkin hyvä tyyppi. Oli tupatarkastus, kaksio Juuttaa-Oravainen oli tiptop kunnossa. Stani astui tupaan, vetäisi sormenpäällään ovenpielessä olevan lämpömittarin päältä. Ei tullutkaan heti poistumiskieltoa, vaan kysymys: ”Kadettii, pölyää, kuinka selitätte tämän?” Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Herra ratsumestari. Ei ole muuta selitystä pölyn olemiseen kuin se, että kun te avasitte oven ja tulitte sisälle, niin käytävältä lehahti pölyä, joka laskeutui lähimmälle vaakasuoralle pinnalle.” Stanilla oli hyvä huumorintaju: ”Kadettiii, minä hyväksyn selityksen.”

Esimerkki Stanin huumorista: Hän piti iltalomatarkastusta. Kadetti Toivo Ylipaavalniemi oli vuorossa. Stani: ”takaisin jonon päähän”. Mistä moinen? Väärä sanamuoto? Olivatko napit kiinni, oliko vyö suorassa?” Tämä toistui ja Ylipaavalniemi oli ymmällään. Kolmannella kerralla Stani iloisesti: ”Onpa pitkä nimi, mutta minulla on sentään pitempi. Saatte mennä.”

Ilmavoimien vainajien muistopäivää vietetään 7. syyskuuta alppilentäjien menehtymisen kunniaksi. Ilmajoukkueen johtaja luutnantti Ilpo ”Ipi” Tuominen oli saanut koulun johdolta luvan viedä koko ilmajoukkue viettämään juhlapäivää, loma- ja poistumiskielloista huolimatta. Tietenkin ensin vietiin seppele alppilentäjien haudalle ja juhlapäivällinen oli hotelli Tornin yläkerrassa. Kadetti Taisto Mattila viihdytti juhlaväkeä seisomalla käsillään yläravintolan ulko-osan kaiteella. Iloisen päivällisen jälkeen osa jatkoi iltaa muualla, osa Tornissa. Luutnantti Tuomisen poistuessa tilaisuudesta Tornissa hän määräsi: ”Määrään kadetti Alapuron sammuneitten vanhimmaksi ja vastaamaan  siitä, että kaikki kadetit tulevat illan viimeiselle laivalle Santahaminaan.” Ja kaikki tulivat.

Luutnantti Taisto Mattila tuli tiensä päähän 12.6.1944. Hänen BW-374 koneensa katosi kiivaan ilmataistelun aikana Kannaksella. Taisto Mattilaa ei koskaan löydetty.

Kurssin opettajatkin olivat silloin tällöin mukana erinäisissä kahnauksissa. Lentäjät olivat juhlimassa Adlonissa ja luutnantti Ilpo ”Ipi” Tuominen (ilmajoukkueen johtaja, itse kadettikurssia 24) kävi eteisessä. Siellä kaksi rintamalta tullutta reservin upseeria suhtautui kovin äänekkään ynseästi kotirintamalla viihtyviin aktiiviupseereihin. Ipi ei tällaista puhetta kuunnellut, vaan veti toista niin, että hän lensi vaatenaulakon alle. Vahtimestari soitti päävartioon, josta järjestyspartio tuli noutamaan rettelöitsijän. Kad.alik. Holger Krogeruksen (kurssia 26, Jv-C) johtama partio otti Tuomisen autoonsa, ja ajoi —  päävartion ohi.

Tuominen palveli myöhemmin rintamalla, pommituslentolaivue 46:ssa. Hänen viimeiseksi lennokseen jäi pommituslento 11.6.1944, jolloin hänen ohjaamansa DN-54 ammuttiin alas Kannaksella Kivennavan-Mainilan suunnalla. Tuomista ei koskaan löydetty ja hänet julistettiin kuolleeksi 9.4.1954.

Kurssin ilmalinja oli viikon opintomatkalla Tampereella keväällä 1943 tutustumassa lentokonetehtaaseen. Mauno ”Pultti” Hurttila oli ilmajoukkueen kadetti ja hän oli ns. hyvin toimeentulevasta perheestä. Tampereella erään vossikka-ajelun jälkeen hän halusi, että kulkupeli olisi aina käytössä, joten hän osti hevosen ajopeleineen ja sijoitti ne hotelli Emmauksen pihaan. Vaikka ilmajoukkuekin oli osallistunut ratsastustunneille, ei hankinnan yhteydessä kukaan kuitenkaan miettinyt miten hevoselle saadaan heiniä. Kun heiniä ei saatu ensihätään hankituksi, niin Mikko Sarparanta syötti hevoselle seteleitä, pari vitosen seteliä, ”luupäähän syö selluloosaa”. Pultti myi hevosen takaisin alkuperäiselle omistajalle, pienellä tappiolla, ennen kuin kadetit palasivat Tampereelta takaisin koululle.

Tämän vierailun ajaksi osui Lotan päivä. Kadetit päättivät ilahduttaa lottia ja keräsivät rahaa kukkia varten. Pultti lähti ostamaan kukkia, samalla hän osti kimpun paikalliselle neitoselle, jonka kanssa oli lähdössä illalla ulos. Iso kimppu lotille ja pieni neidille. Pultti palasi kaupasta kentälle ja kauhukseen huomasi, että lotille oli toimitettu pienempi kimppu ja se iso oli mennyt paikalliselle leidille. Illalla olikin sitten tytön vanhemmat toiveikkaina vastassa, taisi olla shampanjapullokin valmiina. No selvittiinhän tästäkin.

Mauno Hurttila oli loukkaantunut vaikeasti 28.6.1941 ilmataistelun jälkeisessä maahansyöksyssä. Kadettikoulun aikana hänelle tehtiin silmäleikkaus. Toipumisen ja koulun jälkeen hän palasi rintamalaivueeseen, lentolaivue 30:een. Hänen kohtalokseen tuli lento 5.8.1943, hänen ohjaamansa kone IT-29 (”Tshaikka”) katosi Suomenlahdella ilmeisesti ilmatorjunnan alasampumana.

Ruokailussa oli joka pöydän  päässä pöytävanhin, joka toimi pöydän kontaktina päivystäviin kadetteihin, jotka sitten toimittivat ”ruokailupyynnöt” keittiöön ja päinvastoin keittiön terveiset kadeteille. Pöytävanhin nosti kätensä ylös, kun hänen pöydässään oli asiaa päivystäjälle. Päivystäjä taasen informoi kadettaja tarvittaessa, kerran seuraavasti: ”Pyydän herroja ruokaillessaan kuulemaan  —  lisää saa leipää ja kovaa teetä.” Naurunremakan myötä käsiä nousi ja kaikki halusivat lisää kovaa teetä.

***

Teksti: Risto Maunula
Lähteet:
– Stig Roudasmaa: XXVI kadettikurssi 1942-1943 Maasotakoulussa.
– Puolustusvoimien ikikaaderi, majuri Olli Vuorio
– Ilmavoimien ikikaaderi, kapteeni Mauri Maunula

Kuvat:
– SA arkisto
– Mauri Maunulan kotialbumi