Sukupolvelta toiselle – kummikurssien välinen kapulanvaihto

Everstiluutnantti evp Kari Rekola (61. Kadettikurssi) käsittelee artikkelissaan kummikurssitoimintaa. Heidän 50 vuotta nuorempi kummikurssinsa aloitti opinnot sotatieteen kandidaatiksi syyskuussa 2024.

Kadettikurssiemme (61.k ja 45.mek) taipaleesta kertova kurssikirjamme julkaistaan vuonna 2027, jolloin valmistumisestamme Kadettikoulusta on kulunut 50 vuotta. Sisällytämme kirjaan luvun, joka kertoo myös vuonna 1925 valmistuneen oman kummikurssimme (11.k) tarinan. Tämän artikkelin otsikko on lainattu siitä, Kari Rekola taustoittaa.

Kurssimme ovat elokuussa 2027 valmistuvien 111. Kadettikurssin ja 94. Merikadettikurssin ns. vanhempi kummikurssi, koska kurssiemme valmistumisesta tulee vuonna 2027 kuluneeksi pyöreät 50 vuotta. Voin vakuuttaa, että se on ollut pitkä ja tapahtumarikas aika, vaikka taaksepäin katsoen se tuntuu sujahtaneen ohi.

”Kummikurssitoiminnan päämääränä on Kadettikunta ry:n valvonnassa lujittaa kadettihenkeä ja vaalia vanhoja suomalaisia kaaderiperinteitä, sekä luonnollisella tavalla lähentää eri ikäpolvia edustavia kadettikursseja keskenään”. Näin asia ilmaistaan Kadettikunnan Sääntökansiossa vuodelta 2007. (Huom. Kummikurssitoimintaan liittyvä ohjeistus päivitetään vuonna 2025 ennen vuonna aloittavia kursseja, toimituksen lisäys).

Nykyisin on käytössä malli, jossa on kaksi kummikurssia 50 vuotta ja 30 vuotta vanhempi. Esimerkiksi viimeksi syksyllä opintonsa aloittaneille kadettikurssille nimettiin kaksi kummikurssia: vanhempi (61.k / 45.mek) ja nuorempi (81.k/64.mek). Molemmat kummikurssit kävivät esittäytymässä Kadettikoululla pidetyssä Kadettikunnan infotilaisuuden yhteydessä.

Muutosehdotuksena on ollut ajatus kummien ”nuorennusleikkauksesta” siten, että jatkossa kummikurssina toimisi ainoastaan 30 vuotta vanhempi kadettikurssi. Mahdollinen muutos arvioidaan ja päätetään kuluvan vuoden valmistelussa.

Kummitoiminnan muodot ovat perinteisesti olleet seuraavat:

  • toiminnan esittely uuden kadettikurssin aloittaessa opintonsa
  • osallistuminen Kadettikoulun eri (perinne)tapahtumiin (Sarkajuhla, omaistenpäivä, valmistumisjuhla jne.) koulun johdon kutsumana
  • kummilahjan luovuttaminen valmistuville kursseille kiertäväksi perinne-esineeksi
  • valmistumisen jälkeen osallistuminen vastavuoroisesti kurssien vuositapaamisiin ja muihin tilaisuuksiin yhteysupseerien harkinnan ja aktiivisuuden mukaan.

Parhaimmillaan kummitoiminta on mutkatonta ja kaksisuuntaista. Kolme- tai viisikymmentä vuotta aiemmin valmistutunut kurssi ”pysyy ajan hermolla” ja saa tietoja nuoremman kurssin ajonkohtaisista asioista niin virkauran hoitamisen kuin myös yksityiselämän askareiden ja pulmien suhteen. Elämän ”ruuhkavuodet” ohittanut vanhempi kurssi pystyy uskoakseni opastamaan nuorempia monipuolisesti niin ammatillisesti kuin muissakin ”elämänkokemusta” vaativissa kysymyksissä.

Oma kokemukseni on se, että mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän Kadettikoululla syntyneet ystävyyssuhteet ja yhteenkuuluvaisuuden tunne saa merkitystä ajatuksissamme. Toivonkin, että omat kummikurssimme (111.k / 94.mek) löytävät keskuudestaan muutamia ”luottopakkeja”, jotka jaksavat pitää yllä kurssihenkeä, yhteyttä kummikursseihin ja kutsua kursseja koolle sopivin väliajoin. Nämä määräajoin tapahtuvan kurssien ”kokoontumisajot” saavat aikanaan uutta merkitystä ja sisältöä.

Toivon, että voisin elokuussa 2027 luovuttaa kummilahjamme nuorempien vartioitavaksi ja olisihan se hienoa, jos se kiertäisi keskuudessanne seuraavat 30 tai 50 vuotta siihen saakka, kun teidän (111.k/94.mek) oma kapulanvaihdon vuoro tulee. Juuri nyt horisontti ja tulevaisuus näyttää sumuiselta ja osin uhkaavaltakin. Ne, jotka ovat luovuttamassa kummilahjaa eteenpäin vuonna 2057 tai 2077 ovat varmaankin kokeneet matkan varrella paljon. Toivottavasti he ja tykki ovat säilyneet ehjänä.

Kuvassa 50 vuoden takaa Perinnetykin tekijä eversti evp Aimo Mattila (11. Kadettikurssi) luovuttaa vuonna 1975 kurssinsa kummilahjana Viipurin linnan tykin pienoismallin 61. Kadettikurssin kadettivääpeli Kari Rekolalle – henkilöt muuttuvat, mutta perinne jatkuu. Tykin jalustaan piilotetussa pergamenttikäärössä todetaan: ”Viipurin linnan 1400-luvun tykin pienoismallin on valmistanut XI kurssin kadetti Aimo Mattila”.

Toimitusjohtaja, everstiluutnantti evp Kari Rekola
61. Kadettikurssin kadettivääpeli

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Kadettitoverikunnan toukokuussa ilmestyneessä Kalpa-lehdessä 1/2025.

Kuva Kari Rekolan arkisto