Kylkirauta 3/2025 on ilmestynyt teemalla ”Itämeri”
Kylkiraudan juhlavuosi jatkuu Itämeri-teemaisella numerolla. Meri samanaikaisesti yhdistää ja erottaa meidät läheisistä ystävistä ja liittolaisistamme. Se kytkee meidät osaksi pitkää kulttuurista ja historiallista jatkumoa, kuten puheenjohtajan kirjoituksesta voimme hahmottaa. Itämeren tapahtumat ja sen tulevaisuus määrittävät vahvasti myös omaa tulevaisuuttamme.
Tulevaisuutta sekä muutamaa erittäin vaiherikasta kulunutta vuotta pohtii Kylkiraudan haastattelussa myös Puolustusministeriön kansliapäällikkö, kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen. Hänen viestiään eurooppalaisen osaamisen merkityksestä ja uudenlaisen turvallisuusympäristön vaatimuksista kannattaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan.
Itämeren turvallisuusympäristö on muuttunut yhä haastavammaksi. Uhkat ovat myös monipuolistuneet ja ulottuvat aina merenpohjasta avaruuteen saakka. Näitä muutoksia ja niihin varautumista pohditaan lehden sivuilla asiantuntevasti, niin viranomaisten kuin elinkeinoelämänkin näkökulmasta.
Itämeri-teemanumeromme ei keiku pelkästään meren aalloilla, vaan hakeutuu myös ystävällismielisiin satamiin sekä kuivalle maalle. Katsaukset Ruotsiin, Saksaan ja Puolaan täydentävät ajankohtaista Itämeren turvallisuuteen keskittyvää numeroamme.
Lehti on luettavissa digi- ja PDF-versiona Kylkiraudan verkkolehdessä (linkki).