89. kadettikurssin ja 72. merikadettikurssin opinnot alkoivat syyskuussa 2002 puolustushaarakouluilla. Ensimmäiset lähtivät töihin jo vuoden opintojen jälkeen vänrikin tai aliluutnantin arvossa, muiden siirtyessä Santahaminaan. Seuraava erä lähti työelämään tammikuussa 2005 luutnantteina ja viimeisetkin meistä valmistuivat yliluutnantteina huhtikuussa 2006. Tästä viimeisimmästä virstanpylväästä laskettuna tänä vuonna ohjelmassa oli siis kurssin 20-vuotistapaaminen.

Valtaosalla meistä etuaivolohko ei ollut kadettiaikana vielä kehittynyt täyteen huippuunsa. Se selittänee monet niistä tarinoista, joihin kurssimme Tampereella elokuun lopulla palasi. (Tuollaisilla muistoilla ei tosin kai ole tapana ajan saatossa haalistua, vaan ne saattavat paremminkin saada hieman värikynää.) Mikä sen sijaan selittää sen, että tuolla joukolla kokoonnuttaessa meillä tuntuu olevan jossain määrin myös taipumus palata (tai taantua) kadettiaikaisiin rooleihimme? Olipa vastaus mikä tahansa, jälleennäkemisen riemu oli käsinkosketeltava, kun kurssimme kokoontui juhlistamaan kahta vuosikymmentä valmistumisesta.

Järjestelyvastuussa oli tällä kertaa Ilmavoimat. Päivän virallisempi osuus Satakunnan lennostossa tarjosi kurssilaisille ainutlaatuisen tilaisuuden kerrata kuulumisensa ja päivittää tietonsa ilmapuolustuksen nykytilasta. Saimme katsauksen Ilmavoimien ajankohtaisista asioista ja F-35A:n käyttöönotosta. Tämän jälkeen syötiin ja tarinoitiin lennoston komentajan käyttöömme tarjoamissa edustustiloissa Petkelhovissa. Saunaankin pääsi halutessaan.

Teknisen tauon jälkeen ohjelma jatkui vapaamuotoisemmalla illanvietolla historiallisessa miljöössä Finlaysonilla, kun illastimme Panimoravintola Plevnassa. Ravintolan pöytien äärellä ja panimon tuotteiden parissa raikuivat tarinat paitsi kadettivuosien, myös myöhemmän virkauran kokemuksista.

Jos Plevnassa malttoi ottaa askeleen tuon taikapiirin ulkopuolelle ja tarkastella tilannetta vähän etäämmältä, kävi muutama asia ilmiselväksi. Astuimme kaksikymmentä vuotta sitten palvelukseen aivan toisenlaisessa maailmassa, ja vaikka kuluneet vuosikymmenet näkyvät jo kasvoilla, kadettiveli tai -sisko siellä sisällä on edelleen se sama. Ja vaikka kalusto ympärillämme vaihtuu – vaikkapa nyt Horneteista monitoimihävittäjiin – se kaikkein tärkein suorituskyky, kurssimme yhteenkuuluvuus ja luottamus toisiimme, on ja pysyy.

Lennosto ja Tampere tarjosivat jälleennäkemiselle arvoisensa puitteet, mistä kiitos kuuluu järjestelytiimille. Viikonlopun päättyessä suuntasimme takaisin kotipesiimme – kenties hieman entistäkin väsyneemmän näköisinä, mutta sydämiimme uutta virtaa ladanneina. Kiitos kaikille!

Juha Lepistö
Kadetti 9930