Kokemus puhuu

Aktiiviupseerin uraa mainostetaan monipuoliseksi ja haastavaksi.  Eikä turhaan. Sen todistaa myös kadettikurssi 48:n kootut muistelmat KAHDEN RINTAMAN VÄLISSÄ. Kirjan alaotsikko – upseerit kylmässä sodassa – vihjaa onnistuneesti niihin palvelustehtäviin, joihin syksyllä 1963 valmistuneet luutnantit uransa aikana joutuivat.

242 sivua käsittävällä omakustanteella on kaksi päätoimittajaa: Ahti Lappi ja Heikki Tiilikainen. Molemmat tunnetaan tuotteliaina tietokirjailijoina ja maanpuolustusasioihin kantaa ottavina keskustelijoina. Kokeneiden sanankäyttäjien jälki näkyy myös teoksen sivuilta.

Ahti Lapin palvelusura alokkaasta everstiksi kietoutui kokonaisuudessaan yhteen ilmatorjunta-aselajin kanssa. Viimeiset yhdeksän palvelusvuottaan Lappi toimi ilmatorjunnan tarkastajana pääesikunnassa. Siihen mennessä hän oli osallistunut jokaiseen it-ohjuskauppaan, joita puolustusvoimat teki. Ohjusten perinpohjainen tuntemus käy ilmi hänen teksteistään, joita onkin neljäsosa kirjan sivuista. Niissä kuvataan elävästi myös poliittista tasapainoilua Pariisin rauhanehtojen ja yya-velvoitteiden välillä.

Everstiluutnantti Heikki Tiilikaisen ura kulki linnakkeen päälliköstä Ruotuväkilehden päätoimittajaksi ja puolustusvoimien suhdetoimintamieheksi. Hyppäys valtakunnallisen julkaisun ruoriin ilman journalistista koulutusta johti kapteeni Tiilikaisen kiistoihin, joissa vastakkain olivat perinteinen arvomaailma ja 1970-luvun radikalismi. Selviäminen niistä kartutti kokemusta ja herätti miehen mielenkiinnon informaatiosodan tutkimiseen.

Päätoimittajien lisäksi julkaisuun on saatu kirjoittajiksi tusinan verran kurssikavereita, jotka muistelevat mieliin jäävimpiä tapahtumia omalta aktiiviajaltaan. Kun olen valmistunut Kadettikoulusta vuotta aikaisemmin kuin kirjoittajat, tuntuu siltä kuin eläisin itsekin mukana heidän kokemuksissaan.

Surullisten muistojen Kuuskajaskari

Vaikuttavan kirjoitelman on tehnyt kapteeni Jukka Savonheimo, jonka kohtaloksi koitui Kuuskajaskarin linnakkeen päällikkyys, ja Rauman satamassa sattunut onnettomuus joulukuussa 1964. Savonheimolla itsellään ei ollut osuutta haaksirikkoon, mutta nuori luutnantti sai kantaa henkisen vastuun. Hänet jätettiin ilman esimiesten tukea. Terapia-avusta ei ollut puhettakaan.

Lukija arvannee, miten hyvältä siinä tilanteessa onkaan Jukka Savonheimosta tuntunut kenraaliluutnantti Adolf Ehrnroothin sanat: ”Olen pahoillani, mutta tiedän, että luutnantti on ajatellut alaisiaan ja toiminut heidän parhaakseen”. Sittemmin koko kansan ihannoimaksi jalkaväenkenraaliksi edennyt ”Aatu”, osoitti divisioonan komentajana sellaista ritarillisuutta, jota Mannerheim-ristillä palkitulta upseerilta saattoi odottaa.

Kadettikurssi 48:n käyneillä näyttää olleen hyvä herraonni. Moni heistä muistelee esimiehiään rehteinä ja ammattinsa osaavina. Vain Yrjö Keinonen tekee poikkeuksen. Puolustusvoimain komentajaksi kohonnut jalkaväenkenraali oli erikoisuus, joka herätti tempuillaan hämminkiä niin kantahenkilökunnan kuin asevelvollistenkin keskuudessa.

Useat muistelijat kertovat tilanteista, joissa suhteet suureen itäiseen naapuriin vaikuttivat heidän palvelustehtäviinsä. Monet mainitsevat ahdistavaksi oppimateriaalin, jolla luennoitiin varusmiehille turvallisuuspolitiikkaa. Sota- ja karttaharjoitusten tilanteet laadittiin aina niin, ettei hyökkääjä tullut milloinkaan idästä.

Aina piti varoa sanojaan, mutta jämäkkyyttäkin päästiin joskus osoittamaan. Esimerkiksi everstiluutnantti Antti Mustonen muistaa, miten hän kapteenin arvoisena toimistoupseerina sai tilaisuuden muistuttaa Neuvostoliiton sotilasasiamiestä maamme itsenäisyydestä. Mustonen oli todennut kommodori Andrushkevitshille, että Suomi on suvereeni valtio, joka ei ota ohjeita vastaan ulkopuolisilta. Tämä oli paheksunut amerikkalaista laivastovierailua.

Kirja on monipuolinen katsaus puolustusvoimien lähihistoriaan yhden kadettikurssin näkökulmasta. Siinä valotetaan ilmapuolustuksen ja propagandasodan ohella aluepuolustuksen syntyä köyhän valtion konstina. Puhutaan varusteluponnisteluista ja asehankinnoista. Pohditaan Ahvenanmaan puolustusta ja rajojen vartiointia sekä muistellaan kadettiaikojen tempauksia.

Kaaderikurssin edustajana joudun toteamaan, että simput menestyivät mainiosti tehtävissään ja hoitivat hienosti velvollisuutensa upseereina.

Tuomo Hirvonen