Piristymistä oli selvästi havaittavissa veljien olemuksessa, syynä ilmeisesti pitkittyneen kevään muutoksen ounastelu lämpöön ja kasvun versojen puhkeamiseen. Paikalle saapui seitsemän veljeä: John Björkell, Arvi Hiltunen, Antero Karvinen, Martti Keskitalo, Allan Koskinen, Esko Nieminen ja Elja Puranen.

Pääteema oli ”Mara” Keskitalon alustus Sotakorkeakoulun diplomityönsä merkillisistä vaiheista, sen jouduttua ajan tyrskyjen heiteltäväksi:

”Asekätkennän kauimmin varjeltu salaisuus”

Olin kuluttanut paljon aikaa muun muassa sota- ja valtionarkistoissa selaillen aiheeseen liittyviä asiakirjoja. Olin myös haastatellut asekätkentäjutun johtavia henkilöitä (muun muassa eversti evp V. Nihtilä, everstiluutnantti US Haahti ym.) useita tunteja nauhalle, joten minulle alkoi selvitä aiheen organisaatio, aseiden ja muun materiaalin hankinta, salaaminen, kätkentäperiaatteet jne.

Varsinaiset kätkennät suojeluskuntapiireissä ja alemmallakin tasolla piti vielä selvittää. Lähetin ye- ja aselajiupseereille kirjalliset haastattelukysymykset ja pyysin vastauksia.

Muutaman päivän kuluttua kutsuttiin Sotakorkeakoulun johtajan kenraalimajuri Mikko Siston puheille työni ohjaaja everstiluutnantti Ilmari Tiainen ja allekirjoittanut. Kenraalimajuri Sisto puhui: ”Kapteenin työ on salainen, joten teidän on pyydettävä lähettämänne paperit takaisin ja lopetettava kaikki haastattelut. Työnne pitää tehdä niillä tiedoilla, mitkä ovat hallussanne

– jätätte aikanaan diplomityönne käsin kirjoitettuna, eikä kukaan saa siihen tutustua
– ette saa puhua tai esitelmöidä aiheesta ilman lupaani
– kaikki luonnokset, haastattelunauhat tms. on annettava pois”.

Asia oli selvä. Lupauduin toimimaan em. tavalla. Joku korkeampi taho oli puuttunut asiaan. Mainittakoon, että myöhemmin Sotatieteellisen seuran sihteeri majuri M Suhonen kysyi halukkuuttani esitelmöidä em. seuran kokouksessa. Vastasin: ”Sopii kyllä, jos hankit Sistolta luvan”. Parin päivän päästä Suhonen soitti ja sanoi: ”Unohdetaan koko juttu”.

Itselläni ei ollut omaa kappaletta työstäni kuin vasta myöhemmin valokopiona jokaisesta sivusta.

Palvelin Sotakorkeakoulun jälkeen pääesikunnan jalkaväkitoimistossa. Jalkaväen tarkastajana oli samaan aikaan mm. kenraalimajuri, Pentti Multanen. Hän siirtyi SKK:n johtajaksi 1974. Ennen sitä hän halusi käydä jalkaväen joukko-osastoissa tervehdyskäynnillä ja pääsin hänen mukaansa aivan kuin adjutantiksi. Matka suuntautui Ouluun, missä kenraaliluutnantti Mikko Sisto oli PSSl:n komentajana. Ilmoittauduimme hänelle. Hetken keskusteltuamme Sisto kehotti Multasta poistumaan – ”keskustelemme Keskitalon kanssa hetken”. Sisto kysyi: ”Mikäs se on diplomityönne tilanne?” Vastasin, että se on julkinen, minullakin on valokopio. ”Vai niin”, sanoi hän. Muutaman päivän kuluttua työni muuttui taas salaiseksi ja kopiot piti palauttaa Sotakorkeakouluun, jonka johtajana oli kenraaliluutnantti Matikainen. – Työni salattavuus palasi.

Aika kului, olin jo eläkkeellä ja osallistuin 1992 Taistelukoululla puolustusvoimien lippujuhlapäivän juhlintaan. Luokseni tuli Sotakorkeakoulun koulutusupseeri. Hän lupasi lähettää diplomityöni julkisen kopion. Sain lopultakin haltuuni oman sidotun diplomityöni 17.6.1992. Olin jättänyt sen käsinkirjoitettuna 1967. Viiveen pituus oli siis 25 vuotta – aika, jonka täytyttyä rikokset (ja”rikokset”) – ovat lain mukaan vanhentuneet.

Maran alustus viritti innokkaan keskustelun ja omakohtaisiakin muisteluita operaatiosta, vaikka itse tapahtumien aikaan vielä olimme kaikki kymmenen vuoden korvilla olevia kakaroita. Muun muassa Arvi Hiltusen muistiin oli tallentunut, että kätkettäviksi koottuja aseita Suomussalmella myös käytettiin kätkennän ohessa, johon rohkeat ja uhrivalmiit miehet ryhtyivät isänmaamme vaikeimmalla hetkellä, kun itsenäisyyden säilyttämiseen ei enää löytynyt muita mahdollisuuksia. Kuluneet vuosikymmenet ovat nostaneet operaation arvon ja sen henkilökohtaisiin vaikeuksiin joutuneet tekijät asemaan, jonka myös ulkovallat arvottavat yhdeksi niistä tekijöistä, joiden ansiosta Suomi nyt täyttää sata vuotta.

Mukaan ehti vielä Mikko Virrankosken raportti etelän matkastaan, jonka lähtökiireessä oli unohtunut päivittää Rovaniemen kuulumiset. Matkalta palattua yhteys Herrasiin kertoi, että tilanne on ennallaan ja Juhani kesäkuun alusta taas viikon kotioloissa. Tulomatkalla Mikko ja Marjatta olivat käyneet Metson Penan kotona Vantaalla ja kehottaneet Penaa yhtymään Möljän porukkaan syyskuun tapaamisesta alkaen. Tervetuloa, veli Metso!

Nenä