Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö hyväksyttiin säätiörekisteriin 24.5.1952. Säätiön tarkoituksena on tukea Kadettikunnan jäseniä tai heidän omaisiaan hautaus- ja perheavustuksin. Säätiön puheenjohtajana on Kadettikunnan puheenjohtaja. Kadettikunnan hallitus toimii säätiön hallituksena. Kadettikunnan pääsihteeri toimii säätiön sihteerinä ja Kadettikunnan toimistonhoitaja on säätiön toimistonhoitaja.
Alla säätiön valtuuskunnan puheenjohtajan, kommodori Jukka K Pajalan historiakatsaus, minkä hän esitti Säätiön 60-vuotisjuhlassa Katajanokan Kasinon Kenraalisalissa 24.5.2012.
***
”Itsenäisen Suomen ensimmäisen kadettikurssin upseerit perustivat Kadettikunnan 27. tammikuuta 1921. Kadettikunnan nuoruusvuodet olivat monessa suhteessa ”taisteluvuosia”, kun yhdistys haki paikkaansa koulutustaustoiltaan monimuotoisen upseeriston keskuudessa.
Kuitenkin 1930-luvulle tultaessa Kadettikunta oli kiistatta maamme suurin yhtenäisesti koulutettujen kadettiupseerien järjestö.
Jo 1920-luvulla todettiin, että upseeriperheissä tarvitaan jotain taloudellista apua, koska upseerien palkat eivät olleet tuolloinkaan palkkahaitarin korkeammasta päästä. Vuoden 1930 alussa Hämeenlinnan osastossa kuolleen nuoren kadettiupseerin leski ja kaksi lasta jäivät suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Kadettipiirin aloitteesta Kadettikunnan johtokunta pyysi kaikkia kadettipiirejä toimimaan siten, että kultakin jäseneltä kerättäisiin 10 markkaa (noin 3,3 euroa, ostovoima vuoden 2011 tasossa) perheelle osoitettavaa avustusta varten. Keräys ei tuottanut toivottua tulosta ja Kadettikunta avusti perhettä omista varoistaan.
Tapaus antoi kuitenkin sykäyksen muodostaa vuonna 1930 Kadettikunnan hautausapurahasto. Sääntöjen mukaan hautausapurahaston tuen piiriin kuului jokainen Kadettikunnan jäsen, joka oli suorittanut liittymis- ja vuosimaksut. Suurimmaksi avustussummaksi määrättiin 10 000 markkaa (noin 3 300 euroa). Tarvittavat varat saatiin Kadettikunnan liittymismaksuista ja osasta käyttövarojen ylijäämää.
Saman vuoden lopulla Kadettikunnan johtokunta päätti, että jokaisen rahaston jäsenen kuoltua hänen oikeudenomistajalleen, varallisuudesta riippumatta, suoritetaan samansuuruinen hautausavustus. Vuoden 1933 vuosikokous päätyi yllättäen lakkauttamaan avustusrahaston vastoin johtokunnan esitystä susitellen ryhmähenkivakuutusta. Pääsyynä oli jäsenmaksujen keräämisen vaikeus ja toisena perusteena kartunnan hitaus. Kesäkuun 15. päivänä 1933 solmittiin jälleenvakuutusyhtiö Varman kanssa sopimus ryhmähenkivakuutuksesta. Vakuutukseen saivat liittyä kaikki Kadettikunnan jäsenet. Ehtojen mukaan vakuutettujen määrän tuli olla vähintään 90 prosenttia palveluksessa olevista upseereista. Vakuutussumma oli 5 000 markkaa (noin 1 850 euroa) ja vakuutusmaksu 80 markkaa (noin 30 euroa) vuodessa, ja sitä maksettiin aina 60 vuoden ikään asti. Vain 60 prosenttia upseereista saatiin mukaan vakuutuksen piiriin ja kovistelujen jälkeen juuri ja juuri saavutettiin vaadittu 90 prosentin taso.
Vuonna 1933 uusille jäsenille määrättiin pakollinen liittyminen vakuutukseen, ja ne vanhat jäsenet, jotka eivät olleet 15. toukokuuta 1934 mennessä liittyneet vakuutukseen, katsottiin eronneiksi Kadettikunnasta. Vuoden 1937 vuosikokous perusti Sotamarsalkka Mannerheimin rahaston taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden upseerien auttamiseksi. Jokainen Kadettikunnan jäsen maksoi perusmaksun, jonka tuotoilla oli tarkoitus hoitaa avustustoimintaa. Sotien aikana Kadettikunnan ryhmähenkivakuutus osoittautui erittäin tarpeelliseksi, koska kyseinen vakuutussumma oli usein ainoa tuki, jonka kaatuneen upseerin leski sai. Eri varuskuntiin oli tätä varten myös perustettu erillisiä hautausapurenkaita. Sotien jälkeen voimakas inflaatio muutti vakuutukset epäedullisiksi ja Kadettikunnan vuosikokous päättikin ryhmähenkivakuutuksen lopettamisesta 1. kesäkuuta 1952. Vuoden 1951 loppuun mennessä vakuutusyhtiö Varma oli maksanut vakuutussumman 531 kuolemantapauksesta. Vakuutuksia oli tuolloin voimassa 2 109 kappaletta. Vuoden 1951 vuosikokous evästi johtokuntaa yhdistämään erilliset avustusmenetelmät, joita olivat Sotamarsalkka Mannerheimin rahasto ja hautausapurenkaat.
Valmistelun jälkeen hallitus allekirjoitti 16. toukokuuta1952 Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön säädekirjan, joka hyväksyttiin oikeusministeriössä 24. toukokuuta 1952, ja säätiö merkittiin säätiörekisteriin. Säädekirjalla Kadettikunta luovutti säätiölle edellä mainittujen lakkautettujen rahastojen omaisuuden, joka arvioitiin 1 423 146 markan (noin 44 000 euron) arvoiseksi. Säätiön tarkoitukseksi määritettiin avustaa Kadettikunnan ”kuolleen jäsenen lähimpiä omaisia raha-avustuksella välittömästi kuolemantapauksen sattuessa”. Lisäksi säätiö avustaa ”taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita maan vakinaisen väen upseerikoulun käyneitä upseereita sekä näiden omaisia”. Säädekirjan mukaan säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa hallitus, jonka muodostaa Kadettikunnan hallitus. Säätiön toimintaa valvoo Kadettikunnan vuoden 1952 vuosikokouksen valitsema kymmenjäseninen valtuuskunta, joka tarvittaessa täydentää itse itsensä.
Ensimmäisiksi jäseniksi tulivat everstit S.E. Laaksonen, L. Harvila, Y. Hautala, V. Norgren, R. Tengström, everstiluutnantit J. O. Valtonen, V. Pesonius, majurit P. Huhtala, V. Lundström, ja N. Stolpe. Valtuuskunta valitsi ensimmäiseksi puheenjohtajakseen eversti Lauri Harvilan. Varoja säätiö sai taloudellisella toiminnalla ja lahjoituksina. Säätiön ensimmäisenä toimintavuotena 1952 jäsenistön lahjoitustuki jäi yllättävän pieneksi. Kadettikunnan ja kadettipiirien voimistuneen valistustoiminnan avulla vuoteen 1960 mennessä noin 65 prosenttia jäsenistöstä teki lahjoituksen säätiölle. Säätiön tarkoituksena oli taata jokaisen kuolleen jäsenen omaiselle pieni hautausavustus. Sen määrä oli kuitenkin niin vähäinen, ettei sillä ollut sanottavaa merkitystä kuolleen jäsenen hautaustapahtumassa. Toisaalta pääomakin alkoi vähitellen huveta niin, että säätiön mahdollisuudet tukitoimintaan olivat vähitellen hiipumassa.
Hallitus mietti kuumeisesti 1970-luvun alussa, mitä asian hyväksi voitaisiin tehdä. Ainoana mahdollisuutena pidettiin sitä, että jokaiselle lankeavasta avustuksesta luovuttaisiin. Hautausavustus myönnettäisiin vain anomuksesta, ja hallitus myöntäisi sen vain todella tarvitseville. Silloin voitaisiin avustussummaa kasvattaa, jolloin sillä olisi todellista merkitystä. Jäsenistöltä kysyttiin myös mielipidettä siitä, miten tilanne olisi järjestettävä. Kysymys, haluaako jäsen pysyä säätiön avustusten piirissä taloudellisesta tilanteesta huolimatta, sai vain kahden prosentin kannatuksen. Valtaosa kannatti ehdotusta, että säätiön tuki tulisi osoittaa taloudellisesti vaikeaan asemaan jääneille. Jäsenistö siis kannatti uutta järjestelmää, johon siirryttiin kesällä 1976.
Tosin tieto ei mennyt täydellisesti läpi, vaikka siitä kerrottiin sekä kevään vuosikokouksessa että kaksi kertaa Kylkiraudassa ja useita kertoja myöhemminkin. Vielä 1990-luvulla tuli anomuksia, jotka oli osoitettu säätiön hallitukselle siinä mielessä, että tuki tulee ilman muuta, koska jäsen on maksanut säätiömaksun aivan sen perustamisesta lähtien. Päätöshän ei ollut aivan yksiselitteinen, mutta vaikeaan asemaan joutuneiden tukeminen miellettiin silti tärkeäksi. Tulihan se tavallaan täyttämään sitä moraalista velvoitetta, jonka Kadettikunta oli asettanut itselleen heikompien jäsenten tukemisessa. Viime aikoina Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on hyvin sijoitetun pääomansa tuotoilla tukenut vuosittain kuolemantapauksissa jäsenten perheitä tai lähiomaisia yhteensä 10 000 – 20 000 eurolla.
Avustustapauksia on ollut 5 -15 vuodessa, jolloin hautausavustukset ovat olleet keskimäärin 1 500 euroa. Perheavustuksia on muutaman kerran jaettu myös jäsenelle, joka on joutunut oman sairautensa tai perheenjäsenen sairauden takia taloudellisesti vaikeaan asemaan. Viimeisimmät sääntöjen tarkistukset tehtiin 1990-luvun alussa. Oikeusministeriössä 13. toukokuuta 1991 vahvistetut säännöt toivat säätiön tarkoitukseen uutena toiminta- muotona palveluasuntotoiminnan. Näin säätiön tarkoitus on sääntöjen 2 §:n mukaan nykyisellään seuraava: ”Säätiön tarkoituksena on avustaa taloudellisesti vaikeaan asemaan jääneitä Kadettikunta ry:n kuolleen jäsenen lähimpiä omaisia raha-avustuksella mahdollisimman pian kuolemantapauksen sattuessa”. ”Säätiö voi tukea vanhenevia tai vammautuneita Kadettikunta ry:n jäseniä hankkimalla omistukseensa ja ylläpitämällä palveluasuntoja sekä vuokraamalla niitä”. ”Säätiö voi avustaa myös taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita maan vakinaisen väen upseereita sekä näiden omaisia.” Palveluasuntokysymystä tutkittiin tiiviisti 1990-luvulla eversti Niilo Palménin johdolla, mutta toimivaa ratkaisua ei löytynyt.
Säätiön avustustoimintaa laajennettiin vuonna 2001, kun hallitus päätti aloittaa sosiaalisen neuvontatyön Laki– ja Tukipalvelu Seniorin avustuksella. Everstiluutnantti Mikko V. Mäki ja oikeustieteiden kandidaatti Kalevi Klefström ovat tehneet arvokasta sosiaalista neuvontatyötä jo kymmenen vuoden ajan. Säätiön sosiaalista neuvontapalvelua on käytetty yhteensä 514 kertaa. Säätiö on teettänyt kadettiupseerin hautatunnuksen ja edesauttanut tunnuksen käyttämistä myös sanomalehtien kuolinilmoituksissa. Säätiö myös muistaa jokaisen joukostamme poistuneen kadettiveljen lähimmäisiä tai omaisia adressilla ja kirjeellä, jossa annetaan ohjeet säätiön avustusmenettelystä.
Säätiön toiminta ja säännöt ovat tänäänkin koskettavalla tavalla hyvin ajankohtaiset. Yhteiskunnassamme on käyty keskustelua muun muassa rauhanturvaoperaatioissa ja sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa vammautuneiden tai kuolleiden sotilaiden ja upseerien kuntoutus- ja avustustoiminnasta. Säätiö on tukenut muun muassa rauhaturvaoperaatiossa Makedoniassa ja Libanonissa kuolleiden upseerien omaisia. Hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa elämme, on edelleen tarvetta avustustyölle. Saimme juuri vappuna lukea järkyttävästä nuoren miehen aiheuttamasta itsemurha-autokolarista Haminassa. Sen toisena syyttömänä osapuolena oli palveluspaikalleen matkalla ollut nuori upseeri, joka myös kuoli kolarissa. Upseeri-isää jäivät kaipaamaan muiden muassa alaikäiset lapset. Tässäkin tilanteessa säätiö tarjoaa apuaan omaisille hautaus- ja perheavustuksin. Säätiön 60-vuotisen toiminnan aikana 24. toukokuuta 2012 mennessä säätiö on myöntänyt avustuksia 787 kertaa, yhteensä 317 474 euroa. Säätiön toiminnan tarkoitus on edelleen ajanmukainen, ja säätiö on osoittanut tarpeellisuutensa nykypäivän muuttuneissa olosuhteissakin.”
