Tattoossa 2012

1700-21 Suuri Pohjan sota, Uudenkaupungin rauhassa Viipuri ympäristöineen liitettiin Venäjään.1712 omat sotajoukot, Ruotsi-Suomen armeija, peräytyessään poltti Haminan

Suurvalta-asemansa menettäneen Ruotsin tulevaisuus näytti uhkaavalta Venäjän yhä voimistuessa sotilaallisesti ja poliittisesti Pietari Suuren aikana.  Suomesta, Ruotsin itäisestä maakunnasta, muodostui jälleen kerran idän ja lännen rajamaa, jonka puolustus oli suunniteltava kokonaan uudelleen. 1723 aloitettiin linnoittaminen. Uusi asemakaava noudatti italialaisen 1500-luvun renessanssilinnoituksen periaatteita. Sen pohjana on ankaran geometrinen kaavio, jossa kaksi symmetrisesti päällekkäin asetettua neliötä muodostava pyöreän linnoituksen. (MS: Euroopassa on yksi toinen ympyräkaupunki Italiassa) Neliöiden ulospäin työntyvät kulmat muodostavat kuusi bastionia, jotka nimettiin 1730-luvulla Suomen kaupunkien mukaan Savonlinnan, Haminan, Turun, Helsingin, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan bastioneiksi. 1742 Kaupunki poltettiin.

1741-43 Hattujen sota, Turun rauha: Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna liitettiin Venäjään: ”Vanhan Suomen aika” – Ruotsin valtakunnassa Loviisa perustettiin menetetyn Haminan sijaan

1783 Serkukset Venäjän Katariina II ja Ruotsin Kustaa III neuvottelevat Haminassa

1791 Aleksandr Suvorov ( MS: Väitetään kuuluisan Suvorovin osanneen suomea. Saattoi olla suomalaista juurta ?) aloittaa keisarinna Katariina II:n käskystä Haminan linnoituksen korjaustyöt

Linnoitusta rakennettiin voimakkaimmin venäläisten valta- kaudella vuoden 1742 jälkeen. Rakennustyöt valmistuivat 1800-luvun alussa. 1836 linnoitus lakkautettiin. 1969 historiallisen keskustan säilyneet osat suojeltiin asemakaavalla.

Ollessani 1960-luvulla RUK:n komentotoimistotoimiston päällikkö ja varuskunnan komendantti  valvottaviin alueisiini kuului mm kasemattialue. Erityisesti harmitti, että keväisin pääsiäisen aikaan tämän Euroopassakin ainutlaatuisen linnoitusasemakaava kaupungin  läpi ajoi 200-300 linja-autoa pysähtyen kahville Haminan kahtapuolen Karhulassa tai Virolahdella, jollaisia taajamia Suomessa on satoja. Kuvittelin, kuinka hienoa olisi ruokailla, kahvitella kasematin historian kattamissa tiiliholveissa, tutustua maamme linnoituskaupunkiin ja sitä kautta juuriimme. – En kuitenkaan häpeäkseni tehnyt asian eteen mitään.

Sitä suurempi oli ilo, kun Haminan kaupunki ja Museovirasto ovat  kunnostaneet monikäyttötoimiin kehitetyn, 58 tiiliholvatun varastokasematin ympäröimään keskusbastionin .  Euroopan 2. suurimman telttakatoksen alle mahtuu  4 000 katsojaa. – Haminan Tattoon päätapahtumapaikka.

Katoksen suunnittelija Roy Mänttäri kirjoittaa: – Paikan arkkitehtoninen voima ja historian sielukas, väistämätön läsnäolo vaativat kuuntelijan asennetta. Historian kunnioittaminen ei onnistu mykkänä, vaan uuden on saatava kertoa oma osansa tarinasta. Kokonaisuuden on muutosten jälkeen tarjottava enemmän kuin ennen. Vanhan ja uuden on hyödyttävä toisistaan. Siksi uudelle on löydettävä oma , vanhan kanssa vuoropuhelua käyvä olemus. –Keisari Augustuksen aikaisen arkkitehti Pollionin mukaan arkkitehtuuri perustuu kauneuden, kestävyyden ja tarkoituksenmukaisuuden tasapainoisuuden kolmijakoon.

Nyt historiallisella Haminalla on kehitysedellytyksiä palvella kulkijoita – tulevaisuutta.

Tuhansien sotilasmusiikin ystävien joukossa kurssimme osallistui perjantaina  3.8.2012 Tattoon monikansalliseen ja moni-ilmeiseen marssishow:uun.  Sotilassoittokuntia  oli saapunut  Venäjältä, Latviasta, Italiasta, Ranskasta ja Hollannista tuomaan valloittavia säveliä ja värikkäitä näkymiä.

Monimuotoisen marssishown jälkeen kerroin muutamia juttuja RUK:sta 1960-luvulta mm:.

Kun RUK:iin komennettiin uusia nuoria upseereita, ei heille heti löytynyt asuntoa, vaan heidät ohjattiin aluksi ruokalan yläkertaan pareittain poikamiesbokseihin tai upseerikerhon alakerran vierashuoneisiin odottamaan vuoroaan.  Kurssitoverini Eero Simola aloitti kerhon alakerrasta. Tuli RUK:n kurssijuhlat, jolloin vierashuoneet tarvittiin vieraiden käyttöön. Eeron huoneen sai viestitarkastajana toimiva kenraali. Eero muutti alakäytävällä kymmenkunta metriä oikealle harjakomeroon, jonne juuri ja juuri mahtui sänky. Kenraali sattui huomaamaan käytävällä kävellessään sängyssään makaavan Eeron saappaat, jotka näkyivät ovettomasta aukosta käytävälle. Kurkisti ja kysyi: 

–          Mitäs luutnantti täällä tekee ?  

–          Asun, herra kenraali, vastasi ylös ponnahtava luutnantti.

 –          No, mitenkäs menee ?  

–          Kyllähän sitä. Onhan tässä kaksi neliömetriä.

 No, no, luutnantin pitää nähdä asiat valoisasti. Onhan tässä kuusi kuutiota  

Veljeä ei jätetä

Eero Simola oli RUK:n päivystävänä upseerina. Myöhään illalla ikkunan takaa kuului epämääräistä rapinaa. Kun Eero avasi akkunan, niin siellähän oli kämppäkaveri AA, joka huojuen polkupyörän päällä toinen jalka ilman saapasta ilmoitti hukanneensa avaimen ja pyysi Eeroa laskemaan kämpille. Eero meni ulos, jolloin AA rojahti maahan. Päivystävä upseeri nosti väsähtäneen veljensä selkäänsä ja ryhtyi kantamaan huomattavasti tukevampaa kumppaniaan puistikon poikki upseerikerhon alakertaan, jossa heidän asuntonsa oli. Puolivälissä matkaa AA: – Ku-kuule Eero, älä hu- huoju, she herättää hu-huomiota.

”Nenä” Nieminen  

Olin jo Kadettikoulussa tutustunut tähän miellyttävään, pitkään, komean ”klyyvarin” omaavaan  kahta kurssia vanhempaan kadettiin. Hän oli jo silloin poikkeuksellinen mies. Oli  ollut  kesken kurssin stipendiaattina  USA:ssa. Hän palveli samassa RUK:n 3.komppaniassa. Eräänä päivänä Esko kysyi: – Tiedätkös Matti, missä tarvitaan Suomen parhaat kouluttajat ? Kadettikoulussapa tietenkin. – Ehei, siellä koulutetaan vain upseereita. Mutta täällä RUK:ssa koulutetaan tulevat ministerit ja presidentit!

”Hyvät herrat, tapaamme tunnin päästä samassa paikassa” 

Vanhaan upseeriperinteeseen kuuluu, että ylennyksen saaneet tarjoavat ylennysrahoillaan kerholla kierroksen upseeritovereilleen. AA, MV ”Mikko Vilkastus”  ja muutama muu olivat saaneet ennakkotiedon huomenna tapahtuvasta ylennyksestä. Herrat päättivät tarjota kierroksen ystävilleen jo iltaa ennen paikallisessa merimieskapakassa Kompassissa. Ilta venähti ja kesäaamuna  pikkulintujen laulaessa  seurue saapui ympyräkaupungin keskipisteeseen Raatihuoneelle.  Jollekin tuli mieleen:  – Vieläköhän Haminan vuosikymmeniä vanha käkikello toimii ?  Kivi lensi niin kuin vuosikymmeniä ennenkin Raatihuoneen seinään. Yllätys oli melkoinen. Ulos ei tullutkaan poliisi vaan melkoinen ryhmä poliiseja.                                                                                                                  

 –       Huojuvat herrathan ovat juovuksissa. Nyt lähdettiin kamarille.

–          Ei nyt voida kamarille tulla. Kyseessä on ylennys. Aamukahdeksalta on seistävä Kaatuneitten Upseerien patsaalla rivissä, jolloin ylennys julkaistaan, selvitti Pertti Palos.

–          Sanokaa Huugo.  

Palos ainoana selvisi testistä. Kun muita vietiin kamarille, yritteli vielä Pertti:

–     Asiasta on soitettava koulunjohtajalle.     

–     Josset nyt lakkaa sönköttämästä, niin viedään sinutkin. 

Lippujuhlapäivän 1962 aamuna kello kahdeksan koulun upseerikunta on kokoontuneena ylennys- ja palkitsemistilaisuuteen juhlakentälle Reservin Upseeri-patsaan eteen. Koulun johtaja, eversti Matti Hannila lukee ylipäällikön päiväkäskyä:

–      Tasavallan presidentti on ylentänyt yliluutnantiksi luutnantti AA:n

Mitään vastausta ei kuulu. 

–       Luutnantti MV:n. 

Taaskaan ei kukaan vastaa.  

–      Adjutantti, mitä tämä tällainen on ? Miksi herrat eivät ole rivissä ? 

Adjutantti Paavo Mattinen vastaa:

–     Herra eversti, he ovat kaupungin poliisiputkassa.  Hannila rykäisee: 

–     Hyvät herrat, tapaamme tunnin kuluttua samassa paikassa.  Tunnin kuluttua tilanne toistuu, mutta nyt ylennettävät vastaavat asiaankuuluvasti:

–    Herra eversti 

Puhuttelu päättyy Hannilan sanoihin:                                                                                                                                                                   –            –    Nimeltä mainitut upseerit tuovat upseerimiekkansa huomen aamulla kello kahdeksalta virka huoneeseeni viikoksi. 

 Asianosaiset saivat rangaistuksena viikon kotiarestia, jonka koulun johtaja näin herrasmiehenä ilmoitti tiedoksi ja varoitukseksi upseerikunnalleen. Upseerit pysyivät viikon kotona ja sen merkiksi vanhan tavan mukaan heidän miekkansa komentajan virkahuoneessa.

Syystä, joka ei aivan ole minulle kirkastunut, päättivät kadettikurssitoverini AS ja PR osallistua RUK:n kurssijuhliin kerholla myöhäisemmässä vaiheessa hevosen selässä. AS pääsi ratsullaan eteiseen, ruokahuoneen ovelle, PR:n jäädessä ”varmistamaan taustaa” rappujen  yläpäähän ennen kuin ripeät rynnäköntorjujat ehtivät käännyttää heidät takaisin. Muutamat madamet pelästyivät hevosia ja ryntäsivät suojapaikkaan, jossa huomasivatkin katselevansa vettä suihkuttelevia miehiä.

Toisen komppanian päällikkö sattui paikalle, otti hämmästyksissään silmälasit päästään, hieroi ne puhtaaksi ja kysyi: 

 –Yliluutnantti Palos, näittekös te samoin kuin minä ? 

– Herra majuri, mitäs te näitte ? 

–  Näin hevosen menevän baarin suuntaan ja tulevan sieltä takaisin. 

Juonessa mukana ollut Palos sanoi ei nähneensä, jolloin majuri teki tilanteesta johtopäätöksensä:   

 –   Sanoisitteko yliluutnantti, majuri Piispaselle minun lähteneen kotiin.  

Tapauksesta kävi käsky kulmahuoneeseen, koulunjohtajan virkahuoneeseen. Maanantaiaamuna seisoivat kalpeat luutnantit tiukassa asennossa kulmahuoneessa, mielessä omakohtaisten tavaroiden pakkaus ”maitojunaan” (poiskomentaminen RUK:ista). Mutta koulunjohtaja, elämää nähneenä soturina, ymmärsi puolustusvoimien tarvitsevan tunnollisten sotilaiden lisäksi aloitekykyisiä, myös reippaasti toimeksi panevia upseereita, joilla vuosien myötä harkinta kasvaa.

Seurasi tiukka puhuttelu ja luutnantit saivat vielä näytönpaikan – osoittaa kypsyvänsä. Vuosikymmeniä myöhemmin AS nimitettiin tykistön tarkastajaksi ja kenraalimajurina apulaismaavoimapäälliköksi.

Tähän tapaan sen kerroin , jolloin mukana ollut Virtapohjan Harri puuttui puheeseen: 

 – Tapahtumasta on toinenkin versio. RUK:iin oli saapunut uusi jalkaväen upseeri, jota harmitti Askon käyttämät kannukset. Rupesi kiusottelemaan: 

– Mihinkäs moisia kopeiluvälineitä käytetään. Asko päätti näyttää. 

*** 

Tattoon jälkeen Asko sattui soittamaan. Kerroin yllä olevan, jolloin Asko totesi, jottei se aivan noin mennyt.  Hannila ei saanut välittömästi tietää asiasta vaan vasta aika paljon myöhemmin, jolloin tuli Kymin lentokentälle harjoitusta seuraamaan ja jyrähti: 

–  On hyvä tietää, että upseeri  ei ratsasta kerholle kuin kerran elämässään!

Asko jatkoi:

– Kun sitten myöhemmin kävin tykistön kapteenikurssin ja ilmoittauduin Hannilalle, hän kysyi :

– Miten meni?

– Hyvin meni, olin priimus. 

– No, näyttää yliluutnantti osaavan  muutakin kuin ratsastaa.

Päivän syventävä käsittely suoritettiin Pikkuympyrän varrella  vanhan merimieskapakan Kompassin ulkoterassilla  päättyen toteamukseen: – Seuraavan kerran kokoonnumme marraskuun ensimmäisenä maanantaina 5.11.2012 miehet Suomalaisella Klubilla.

Matti S