Edellisen lounaamme (Konstan Möljä 18.1.) raportissa tuli jo mainituksi kurssiveljemme Arvi Hiltusen yllättävä poismeno rokkapäivän varhaistunteina, josta emme vielä saaneet tietoa lounaalle. Ehdotimme sen saavuttua, että Arveeta muisteltaisiin tässä kokouksessa – jonka ajankohta osui hautajaisten aatoksi – uran varren tarinoin kevyemmissä merkeissä kuin seuraavana päivänä. Arveen lapset Petri ja Leena pitivät ajatuksesta.

Lounaalle saapuivat John Björkell, Antero Karvinen, Martti Keskitalo, Irmeli ja Allan Koskinen, Esko Nieminen ja Arvin tytär Leena Kankaanranta.

Jutustelu sai alun Martin muistellessa, kuinka oli sattunut evakkopoika Arveen kanssa samaan kouluun Kestilässä, mutta pari vuotta nuorempana eri luokille, tullen tietoiseksi toisistaan vasta tavatessaan kadettikurssilla.

Eskon muistelus sijoittui aikaan, jolloin oli jo käyty kapteenikurssi ja piti päättää miten jatkaa: lähteäkö erikoistumaan jonkin erityisalan jatkokoulutukseen vai pyrkiä Sotakorkeakouluun. Viimemainittuun päätökseen houkutti mm kuukauden lukuloma.

Muodostettiin porukoita. Yksi niistä oli neljän miehen rypäs: ”Arvee” Hiltunen, Ilkka Leino, ”Nenä” Nieminen ja Veijo Rutanen. Lukukammariksi saatiin Sortavala-talon kellarikerroksen arkistohuone, jonka seinähyllyjä koristivat kotikaupungista evakuoidut pokaalit. Tuotiin ohjesäännöt ja muut lähteet, huoneen keskelle laakea pöytä ja neljä tuolia. Sivummalla komeili arkistosta löytynyt metrinen riippukartta siltä ajalta, jolloin Suomella oli vielä jäljellä molemmat ”käsivarret”.

Kotona tietysti opiskeltiin suurin osa ajasta, tehtiin tutkimuksia esimerkiksi sotahistoriasta ja jaettiin tulokset kaikille, kun iltaisin tavattiin ”kammarissa”. Lähes joka ilta syvennyttiin kesken pohdintojen luetteloon, jossa oli kouluun pyrkijöiden nimet. Arvioitiin aiemman tuntemuksen perusteella itse kunkin mahdollisuuksia päästä läpi. – Lopputuloksena oli säännöllisesti johtopäätös, että luettelosta löytyi tarpeeksi meitä etevämpiä, jotka tulisivat änkeämään niiden neljänkymmenen joukkoon, jotka pääsisivät sisälle.

Eräänä iltana oli taas käyty läpi tuo epätoivon lista ja jääty rannalle. Silloin Arvee äkkiä löi nyrkin pöytään, pomppasi seisomaan, kutsui luokseen sen suomalaiskansallisen pääpaholaisen oikein useimmalla ärräpäällä ja kääntyi kartan eteen: ”Missä täällä on Kiantajärvi?” Kädessä ollut kynä haroi karttaa ja pysähtyi naputtamaan Suomen vyötärön koillisnurkassa olevaa sinistä plänttiä. ”Tuon järven rannalta olen lähtenyt matkaan ja selvinnyt tänne. Minulla on hyvä asunto, mielenkiintoinen työ komppanian päällikkönä yhdessä maan parhaista joukko-osastoista ja kapteenin arvo. Vaikka minä en pääsis millekkään kurssille, mulle on käyny mahottoman hyvin!” (Hyvin käymisen asteesta Arvee käytti tosin kuuman paikan painokelvotonta nimeä.)

Pääsimme kaikki, Arvee kaikista pyrkijöistä neljänneksi parhaana.

Leenalla oli mukanaan valokuvia Leijonalinnan lapsuudesta ja Arveen uralta:

 

Arvin hautajaistilaisuudessa 16.2. kurssia edustivat kadettivääpeli Antero Karvinen sekä Martti Keskitalo, joka kuvaili tilaisuutta:

”Siunaustilaisuus pidettiin Hietaniemen vanhassa kappelissa. Paikalla olivat omaisten ja hautajaisvieraiden lisäksi Puolustusvoimista sotilaspastori Risto Kaakinen, joka toimitti siunauksen. Arkku oli kiedottu kielekkeiseen leijonalippuun.

Oopperalaulaja Marko Nykänen lauloi Tihon Hrennikovin säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman Yön saapuessa ja Veikko Samulin säveltämän, Juha Vainion sanoittaman Sydämeni tänne jää. Omaisten valkoiset ruusut olivat maljakossa arkun edessä, arkun päällä Arvin koppalakki ja miekka, edessä kunniamerkit.

Omaisten laskettua kukkalaitteensa Puolustusvoimien havuseppeleen laski majuri Martin Stenström pääesikunnasta. Kurssin oman kukkatervehdyksen laskeminen arkulle tapahtui tilaisuuden viimeisenä, armeijan iltasoiton kaiun vaimetessa kappelissa. Onnistunut ajoitus nosti kurssin merkitystä edesmenneen elämässä ja herätti runsaasti huomiota.

Muistotilaisuus pidettiin Ravintola Kaartissa, Arvin seitsenvuotisen, ensimmäisen palveluspaikan, Autopataljoonan tiloissa. Muistopuheen piti Arvin poika, lennonjohtaja Petri, joka kertoi värikkäästi isän ja pojan välisestä suhteesta – varsinkin autoilusta. Tytär Leena Kankaanranta, joka muisteli isäänsä omassa puheenvuorossa. Kadettivääpelimme Aku Karvinen puhui ”kaveria ei jätetä” -periaatteesta, kuinka he olivat kerran talvella Arvin kanssa kahdestaan partiossa, Arvi johtajana ja hän kantaen raskasta vanhaa radiota. Partion johtaja tarjoutui auttamaan ottamalla radion kantaakseen. Karvinen muisteli SKK:n opettaja-aikoja, kun huoltotaktiikan pääopettajan tehtävästä pois siirtyvälle Arville ripustettiin sinivalkoisessa nauhassa todella iso ja raskas metallinen ye-tunnuskilpi muistuttamaan tämän raskaasta tehtävästä opettajana. Kilpi oli Arvin muistoesineiden pöydässä pöytälippujen vieressä. Puhe kirvoitti läsnäolijat railakkaisiin taputuksiin”.

Leena Kankaanranta on pyytänyt välittämään kurssille seuraavan kiitosviestin:

”Hyvät Arvin kadettikurssilaiset,

Kiitos, Arveen kadettiveljet, arvokkaasta tilaisuudesta, huomionosoituksista ja adressista Hietaniemen vanhassa kappelissa perjantaina 16.2. 18 klo 13.30, saattaessamme isäni, everstiluutnantti Arvi Hiltusen matkaan eteenpäin. Veljeni Petri Hiltunen yhtyy kiitoksiin Maarianhaminasta.

On äärettömän tärkeää pitää kiinni traditioista tässä tavattomassa maailmassa. Olemme tallentaneet tilaisuuden etenkin sydämiimme ja kiitän kunnioittavasta huomiostanne ja merkittävästä työstänne, mistä Arvi, perheemme ja tilaisuuden osanottajat saivat nauttia 16.2.18.

Antero Karviselle ja Martti Keskitalolle suuret kiitokset, että teitte muistotilaisuudesta unohtumattoman. Esitys lipuista ja muistoesineistä oli elävä ja niin hyvä!

Ja Martti, kiitos myös Kestilän tietojen jakamisesta. Arvin isoäidin hauta löytyi Oulun hautausmaalta (Leskirouva Vappu Määttä asui Kestilässä). Arvikin asui isoäitinsä hoteissa Oulun lyseon aikaan).

Toivottavasti tapaatte Petrin kanssa Möljässä.”

Seuraava rokka nautitaan Konstan Möljässä 15.3. klo 16.00. Arveen poika, Ahvenanmaalla toimiva lennonjohtaja Petri on halunnut tulla tuomaan jälkitervehdyksen isänsä viimeisestä matkasta.

Tervetuloa!

Nenä