Kadettikoulun herra johtaja, arvoisat sotatieteiden kandidaatit, hyvät naiset ja herrat

Sadannen kadettikurssin 50 vuotta sitten valmistuneen vanhemman kummikurssin edustajana minulla on suuri ilo ja kunnia saada olla tässä tilaisuudessa kutsuvieraana puhujana ja tuoda teille kaikille viime perjantaina valmistuneille sotatieteiden kanditaateille kurssimme lämpimät onnittelut ja menestyksen toivotukset. Edustajan valinta ei ollut ihan helppo, sillä kaikki kurssiveljeni eivät enää mahdu sotilaspukuunsa ja osa on jo luopunut sotilasvaatteistaan epätoivoisina kokonaan.

Kummikurssitoiminnalla on tarkoitus yhdistää eri aikakausien kadettikurssit, ylläpitää kadettiperinteitä ja liittää opiskelunsa aloittanut kadettikurssi vanhempien kurssien kunniakkaaseen joukkoon. Kummien velvollisuutena on osaltaan tukea nuorempien kadettien hengen luomista ja upseerikasvatusta. Tässä teemme parhaamme ja katsotaan sitten, mihin se riittää.

Luin verkosta, mitä teille on aiemmin puhuttu ja siksi kerron nyt asioita, joita ei siellä vielä näkynyt. Kurssimme alkoi syksyllä 1963. Rautatieasemalle oli järjestetty busseja kuljettamaan Santahaminaan junalla tulleet opiskelijat. Myös bussia 37 oli mahdollista käyttää. Päärakennuksen ala-aulassa oli kovaääninen ja valkohampainen kapteeni vastaanottamassa ja antamassa ohjeita. Ensimmäiset taisivat lähteä takaisin saman tien. Ylioppilastutkinto oli ehdoton uusi vaatimus. Samoin vaadittiin reserviupseerikoulutus.

Kadettikouluun ja Merisotakouluun hyväksyttiin 252 kadettia. Valinta tapahtui papereiden perusteella. Ylioppilastodistukset eivät olleet mahtavia, mutta eihän sitä papereilla taistella. Sotataito ratkaisee. Paras ylioppilas oli Pekka Visuri, jonka varmaankin olette nähneet usein TV-ruudussa esiintymässä.

Kurssimme pituus oli edellistä kurssia 183 vrk pidempi eli 910 vrk. Asuimme ennen uudistalon valmistumista hyvin ahtaasti, kun samassa tupakaksiossa oli neljä kadettia. Itselläni oli yläpunkka. Opetus oli hyvin koulumaista sisältäen oppitunteja, harjoituksia ja kilpailuja. Aamu alkoi aamu-uinnilla, syksyllä meressä jäiden tuloon saakka ja myöhemmin uima-altaassa. Kurssin jälkeen jouduimme tekemään palvelussitoumuksen, jossa sitouduimme palvelemaan kaksi kertaa niin pitkän ajan kuin koulutuksemme kesti. Muussa tapauksessa olisi joutunut korvauksiin puolustusvoimille.

Kurssilla saimme enemmän varusteita kuin varusmiehet. Ylimääräisistä voidaan mainita mm kotitakki, jota kokeilimme sisätiloissa. Käsineinä jaettiin ruskeat nahkasormikkaat lomakäyttöön, kalvosinkintaat ratsastukseen sekä nahkakintaat ja niiden ohella villalapaset harjoituksiin.

Kansainvälisyyttä saimme kokea pohjoismaisten kadettikokousten merkeissä 1964 Kööpenhaminassa ja 1965 Helsingissä. Vierailuosaston suuruus oli 10 upseeria ja 50 kadettia kustakin maasta.

Aina kurssi ei sujunut sääntöjen mukaan ja siksi joskus jouduttiin kadetteja rankaisemaan komppanian päällikön tai koulunjohtajan huomautuksilla, kotiarestilla tai päävartioarestilla. Esimerkkinä mainittakoon, että kotiarestia sai 3 vrk, jos esiintyi yölomalla luvatta siviilipuvussa.

Kurssimme päättyi 19.3.1966. Todistukset ja stipendit jaettiin juhlasalissa ja sen jälkeen siirryttiin kaupungille, missä marssimme eduskuntatalolta presidentinlinnaan. Jokainen sai kutsua yhden vieraan seuraamaan juhlavaa nimitys- ja ylennystilaisuutta. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti kadetit upseerin virkoihin ja ylensi meidät luutnanteiksi. Maavoimiin valmistui 180, ilmavoimiin 9 ja merivoimiin 12 luutnanttia, joten 51 opiskelijaa oli kadonnut kurssin aikana eri syistä.

Valmistujaisjuhlaa vietimme Hotelli Marskissa. Vaimolleni ja minulle se oli iloinen tuplajuhla, sillä julkaisimme sinä iltana salassa pidetyn kihlauksemme. Sormukseen tuli parasta ennen päiväykseksi 19.3.1966.

Arki alkoi pikaisesti, sillä meidän piti ilmoittautua jo 28.3. palveluspaikoissa, jotka saimme valita paremmuusjärjestyksessä. Palkka lähti juoksemaan vasta 1.4., joten saimme huhkia töitä aluksi ilmaiseksi. Itse valitsin Pohjan Prikaatin, jonne meitä tuli yhteensä 10. Pääsin aliupseerikouluun joukkueenjohtajaksi ja siellä sain olla lopuksi Kiväärikomppanian päällikön sijaisenakin. Ennen Sota-korkeakoulua sain olla vielä 2. Komppanian päällikkönä. Avioliiton solmimme Oulussa 5.6. ja siellä syntyivät lapsemmekin, kolmas, kun olin Sotakorkeakoulun pääsykokeissa.

Sotakorkeakoulun teknillisen opintosuunnan suoritettuani 1972-1975 pääsin Pääesikuntaan aseteknilliselle osastolle, missä sain olla useita vuosia kapteenina ja majurina, kun en hyväksynyt tarjousta Asekoulun johtajan virasta Kokkolassa. 1985 sain ylennyksen Pääesikunnassa everstiluutnantiksi ja mielenkiintoisen viran vaatetusteknillisen toimiston päällikkönä. Työmme tuloksia voin ihailla nyt täällä, kun katselen teidän juhlapukujanne m/87. Emme esittäneet silloin siirtymistä tähän pukuun, koska sen hankinnan valtion osuudet olisivat tulleet liian kalliiksi. Kenraali Valtanen kuitenkin päätti, että siirrytään siihen, mutta asteittain siinä tahdissa kuin kursseja valmistuu. Vanhojen upseereiden ei tarvinnut pukua hankkia, kuten olette huomanneet. Monelta se löytyy kuitenkin vaatekaapista.

Kun puolustusvoimauudistuksen myötä toimistomme lakkautettiin vuoden 1992 lopussa ja tehtävät siirrettiin Talousvarikolle, jäin työttömäksi. Se oli kuitenkin minulle onnenpotku, sillä samalla tarvittiin everstiä Ylöjärvelle PvTK:n johtajaksi. Sain sen paikan tammikuussa 1993 ensiksi sijaisena ja toukokuussa everstiksi ylennettynä. Olin onnellinen mies. Pidin työstä, joka poikkesi tavanomaisesta sotilasjohtamisesta, sillä pääosa henkilöstöstä on siviilejä. Lähdin kuitenkin eläkkeelle, kun hieman yli 30 vuotta oli mittarissa ja tulospalkkioilla korotettu eläke ansaittuna. Samalla pääsin takaisin Helsinkiin, missä perheeni oli ollut koko ajan.

Kun kurssimme alkamisesta oli kulunut 50 vuotta, julkaisimme yhteisen kirjan kursseistamme. Kirjan nimenä on ”Yhdessä vahvana kuin ois käsi kahvassa miekan”. Se kertoo kurssiajastamme ja Suomen turvallisuusympäristön ja puolustusvoimien kehityksestä 1960-luvulta vuoteen 2013. Lisäksi on mukana muutaman palvelusuran esittely. Kun muisti alkaa pätkiä, sieltä voi lukea, mitä ei enää muista.

Viime toukokuussa vietimme valmistumisemme 50-vuotisjuhlaa Kurssikeskus Sofiassa Vuosaaressa. Ennen sitä käytiin Santahaminassa päivittämässä tietoja ja laskemassa seppele sankariaulaan. Juhlaan osallistui vain 69 kadettiveljeä ja 51 rouvaa, vaikka elossa oli vielä 154 veljeä 201:stä. Samalla vietimme yllätysohjelmanumerona kultahääjuhlia, sillä kursseiltamme avioitui valmistumisvuonna kaikkiaan 20 luutnanttia ja näistä 11 oli paikalla vaimoni ja minun lisäksemme.

Hyvät sotatieteiden kanditaatit.

Olette valinneet hyvän ammatin. Se on monipuolinen ja haastava. Palvelu kotimaan lisäksi ulkomailla on todennäköistä, nykyään lähes varmaa, jos haluaa edetä urallaan. Itse sain palvella majurina sotilastarkkailijana Golanilla ja Siinailla 1979-1980 ja everstiluutnanttina Suomalaisen Rauhanturvapataljoonan komentajana Golanilla. Perheeni oli mukana lähitienoolla, joten meillä on paljon mukavia muistoja näiltä ajoilta ja erityisesti Tiberiaksesta, Damaskuksesta ja Kairosta, missä perheeni asui.

Lopuksi haluan toivottaa teille omasta ja kummikurssinne puolesta onnea ja menestystä tulevissa vaativissa tehtävissänne. Te olette saaneet eväät Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettikoulusta ja siksi esitän, että kohotamme maljan perinteikkäälle Kadettikoululle.